Pelastusalan toimintaympäristö muuttuu, ja samalla kasvavat vaatimukset osaamiselle, työhyvinvoinnille ja yhteistyölle. Näihin tarpeisiin vastatakseen Pelastusopisto ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen pelastuslaitos käynnistivät uudenlaisen yhteistyön, jossa pelastuslaitoksen henkilöstö osallistuu Pelastusopiston opetustoimintaan määräaikaisen työkierron kautta. Kyseessä on julkisen edun mukainen yhteistyömuoto, jonka tavoitteena on vahvistaa osaamista molemmin puolin ja lisätä työn mielekkyyttä.

Yhteistyötä on tehty noin puolen vuoden ajan. Tuloksia ja vaikutuksia on seurattu alusta lähtien aktiivisesti. Toimintaa on kehitetty matkan varrella saatujen kokemusten perusteella, ja yhteistyötä hiotaan edelleen vastaamaan entistä paremmin arjen tarpeita ja asetettuja tavoitteita.

Myönteisiä vaikutuksia osaamiseen, verkostoihin ja motivaatioon

Yhteistyön vaikutuksia arvioitiin kyselyllä, joka kohdistui sekä Pelastusopiston pelastustoiminnan vastuualueen henkilöstöön että Varsinais-Suomen hyvinvointialueen pelastuslaitoksen työntekijöihin, jotka osallistuvat tehtäväkiertoon. Kyselyyn vastasi yhteensä 18 henkilöä.

Tulokset ovat myönteisiä. Vastaajien mukaan yhteistyö on lisännyt ammatillista verkostoitumista sekä Pelastusopiston opettajien että eri puolilta Suomea tulevien pelastusalan toimijoiden kanssa. Verkostot ovat syntyneet luontevasti opetuksen, yhteisten harjoitusten ja arjen kohtaamisten kautta, ja kokemusten vaihto eri toimintamalleista on koettu ammatillisesti avartavaksi.

Yhteistyö on avartunut myös urapohdinnan näkökulmasta. Useat kyselyyn vastanneet kertoivat, etteivät olleet aiemmin pitäneet opettaja- tai kouluttajatehtäviä realistisena vaihtoehtona, mutta yhteistyöjakso on madaltanut kynnystä hakeutua vastaaviin rooleihin tulevaisuudessa.

Esihenkilötyöhön uutta näkökulmaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen pelastusryhmän johtajat Jarno Heinilä ja Pasi Koivusaari työskentelivät viikolla 10 Pelastusopistolla ja kertoivat kokemuksistaan yhteistyöstä. Heidän mukaansa työskentely Pelastusopistolla on vahvistanut ammatillista osaamista ja tuonut varmuutta omaan kouluttajantyöhön.

Heinilä nostaa esiin erityisesti esihenkilötyön näkökulman.
– Yhteistyö on avartunut ymmärrykseksi siitä, millaisella osaamistasolla uudet pelastajat tulevat työelämään ja mitä heiltä voidaan realistisesti odottaa, hän toteaa.

Lisäksi työskentely Pelastusopistolla on lisännyt ymmärrystä altistumisen vähentämisestä ja tuonut konkreettisia keinoja, joita Heinilä aikoo viedä käytäntöön pelastuslaitoksellaan.

Koivusaari puolestaan kertoo, että opetustehtäviin osallistuminen on vahvistanut hänen rooliaan kouluttajana.
– Itsevarmuus kouluttajan roolissa on kasvanut, ja omaa osaamista on oppinut jäsentämään ja välittämään muille entistä selkeämmin, hän kuvaa.

Perehdytys ja ennakkosuunnittelu yhteistyön kulmakivinä

Yksi keskeisimmistä esiin nousseista teemoista on ollut perehdytyksen merkitys. Pelastusopiston opettaja Perttu Poikosen mukaan ulkopuoliset opettajat ja kouluttajat ovat päässeet poikkeuksellisen nopeasti ja sujuvasti mukaan Pelastusopiston arkeen.

– Taustalla on selvästi hyvä perehdytys ja huolellinen ennakkosuunnittelu. Kun perusasiat ovat kunnossa, opettajat voivat keskittyä olennaiseen: opetukseen, harjoituksiin ja opiskelijoihin, Poikonen toteaa.

Samalla yhteistyö on auttanut tunnistamaan kehittämiskohteita. Esiin on noussut muun muassa tarve selkeyttää lukujärjestysten ja harjoitussuunnitelmien saatavuutta, materiaalien jakamisen käytäntöjä sekä järjestelmien käyttöä.

– On tärkeää, että kaikilla on ajantasainen tieto ja pääsy samoihin järjestelmiin ja tätä tulisi kehittää, Poikonen painottaa.

Palkkausjärjestelmä herättää keskustelua

Yhteistyön tiimoilta on noussut esiin myös palkkaukseen liittyviä yhdenvertaisuuskokemuksia. Huomiota on kiinnitetty Pelastusopiston ja pelastuslaitosten palkkatasojen eroihin, sillä pelastuslaitoksissa vastaavan vaativuustason tehtävissä kokonaispalkkataso on usein korkeampi. Toki huomioitavaa palkkauksessa on, että usein pelastuslaitoksilla palkkaukseen kuuluu vuorotyölisät.

Aihetta pidetään tärkeänä tarkastella avoimesti erityisesti silloin, kun tavoitteena on lisätä työkiertoa ja houkutella osaajia opetustehtäviin.

Yhteinen tehtävä yhdistää

Heinilä ja Koivusaari korostavat, että yhteistyö Pelastusopiston ja pelastuslaitosten välillä on koko alan etu.
– Pelastusalan toimijat eivät ole kilpailijoita, vaan yhteisen tehtävän toteuttajia. Tiedon jakaminen ja yhdessä kehittäminen ovat välttämättömiä, he toteavat.

Pelastusopiston näkökulmasta yhteistyö nähdään tärkeänä askeleena koko pelastusalan osaamisen ja työhyvinvoinnin vahvistamisessa. Kyselyn tulosten perusteella työkierron mahdollistaminen jatkossa myös toiseen suuntaan – Pelastusopistolta pelastuslaitoksille – näyttäytyy luontevana seuraavana kehitysvaiheena.

– Yhteistyö vahvistaa ammattitaitoa puolin ja toisin, Poikonen tiivistää.

Tämänhetkisen arvion perusteella yhteistyösopimus on käynnistynyt hyvin ja osoittautunut vaikuttavaksi. Se edistää osaamisen jakamista, lisää työn mielekkyyttä ja tukee työhyvinvointia – sekä luo vahvan perustan yhteistyön jatkamiselle, ja myös yhteistyömuotojen kehittämiselle, ehkä toiseen suuntaan suuntautuvan työkierron merkeissä.

Teksti: Kaarina Halonen. Kuvat: Santtu Tuomisto.

Lisätiedot:

Olli Högmander
Tulosryhmäjohtaja
p. 040 539 1879
etunimi.sukunimi@varha.fi

Pekka Lindholm
Koulutuspäällikkö
p. 029 545 3419
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi

Kaarina Halonen
Hallintojohtaja
p. 029 545 3437
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi

Siviilivalmiuden tiimissä työskennelleellä yliopettaja Jarmo Haapasella on pitkä työura takana, ja helmikuun lopussa koittivat eläkepäivät. Kysyimme Jarmolta tuntemuksia uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

– Hyvillä fiiliksillä jään eläkkeelle. Koen, että olen tehnyt työni tämän yhteiskunnan eteen, jos ei muuten niin työvuosissa. Niiden voi laskea alkaneen aina sieltä vuodesta 1974, eli 52 vuotta sitten, kun joka kesä olin 15-vuotiaasta alkaen jossain kesätöissä ja opiskelujen ohessa miltei koko ajan töissä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ on ollut elämässäni erittäin tärkeässä roolissa aina. Jostain syystä tuo palokuntatyö vei minut niin mukanaan, että voin sanoa olleeni vaimon lisäksi naimisissa palokunnan kanssa.

Työura alkuun Lapuan palokunnassa vuonna 1969

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin helmikuuhun 1969, jolloin Jarmon palokuntaura alkoi Lapuan palokunnan poikaosastossa.

– Ja keväästä 1974 aloitin siellä hälytysten perässä ”juoksemisen”. Toimin Lapuan palokunnassa vuoden 1992 alkuun saakka puolivakinaisena. Tein samaan aikaan töitä vuoden 1989 alkupuolelta lähtien Vaasan läänin Palontorjuntaliiton päätoimisena toiminnanjohtajana.

Jarmo suoritti alemman päällystötutkinnon Valtion Palo-opistossa vuosina 1990–1991. Tie vei sen jälkeen Kuortaneelle palo- ja vss-päällikön tehtäviin. Kuortaneella jatkuivat myös opinnot päällystökurssi 3:lla.

– Yksi laukaiseva tekijä hakeutumiseen järjestökentästä kuntapuolelle oli liki kaikkien alan ihmisten tuntema Heikki Nupponen. Hän opetti rakenteellista paloturvallisuutta jo Espoossa niin hyvin, että kiinnostuin siitä todella paljon. Heikin opit olisivat menneet toiminnanjohtajan hommissa hukkaan ja halusin säilyttää saamani opin siirtymällä pikkukuntaan töihin.

Helmikuussa 1998 Jarmo siirtyi Nivalaan palopäällikön virkaan, jonka ohessa suoritti palopäällystön AMK-tutkinnon Pelastusopistolla. Alueellinen pelastuslaitos käynnistyi 2004 ja työnkuvaan alkoi tulla alueellisia tehtäviä mukaan.

– Sittemmin vuonna 2007 silloisessa Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa uudistettiin organisaatiota ja perustettiin muun muassa koulutuspäällikön tehtävä, johon tulin valituksi. Siihen sisältyivät myös pelastuslaitoksen varautumis- ja tiedotusvastaavan tehtävät.

Kaksi vuotta myöhemmin työ vaihtui pelastusjohtajan sijaisuuteen.

– Alun perin sijaisuuden piti kestää noin neljä kuukautta, mutta se venähti lähes neljä vuotta kestäväksi, pieniä katkoksia lukuun ottamatta. Noina vuosina tuli myös opiskeltua Centriassa Ylempi AMK-tutkinto teknologiaosaamisen johtamisessa.

Myöhemmin pelastusjohtajan virka vapautui, jota Jarmo haki ja tuli valituksi. Vakinaisessa virassa Jarmo työskenteli syksyyn 2022 asti, jonka jälkeen siirtyi Pelastusopistolle varautumisen ja siviilivalmiuden tiimiin yliopettajan virkaan.

– Jo hyvinvointialuevalmistelun aikana minulle alkoi vahvistua ajatus, etten halua nähdä enää hyvinvointialueen pelastuslaitosta. Koin valmistelunaikaisen erittäin vahvan poliittisen mikromanageerauksen ja virkamiehen laillisuus- sekä ammattieettisyysvaatimuksien välillä ristiriitaa. Koin myös, ettei pelastuslaitosmaailma enää anna minulle mitään uutta, enkä minä pysty antamaan sille mitään uutta.

Hakiessaan töitä muualta Jarmoa kiinnostivat erityisesti varautumiseen liittyvät tehtävät. Haku oli vetämässä useampaankin paikkaan, kun tuli tieto valinnasta Pelastusopiston varautumisen tiimiin yliopettajan virkaan.

– Eipä siinä tarvinnut miettiä edes sen kuuluisan yön yli, että lähtisinkö opistolle. Olen nauttinut jokaisesta työpäivästä!

Jarmolle työssä on ollut parasta ihmisten parissa työskentely. Jarmo muistaa myös erityisesti sen, kuinka hyvin hänet otettiin vastaan työyhteisössä Pelastusopistolla.

– Se vaikutti heti alusta alkaen tosi paljon työviihtyvyyteen.

Jarmon aloittaessa varautumisen tiimin koulutusten kysyntä oli voimakkaassa kasvussa.

– Kohderyhmät ovat vaativia ollessaan valtaosaltaan korkeakoulutettuja, itse kursseille hakeutuneita ja siten erittäin motivoituneita. Tämä asetti ja asettaa edelleen koko varautumiskoulutukselle merkittäviä haasteita niin oman osaamisen, koulutuksen kehittämisen kuin resurssien määrän suhteen.

Oppeja työuralta

Työvuodet ovat opettaneet paljon muun muassa esihenkilötyöstä.

– Tässä kohdin on ehkä mainittava ohje, minkä sain edesmenneeltä Isonkyrön palopäälliköltä Raimo Antelolta siirtyessäni Kuortaneelle palopäälliköksi: ”Muista Jarmo pitää olkapäälläsi pehmoiset ja hyvänmakuiset virka-asemamerkit. Joudut usein nielemään ne, kun työskentelet palokuntalaisten kanssa”. Tuossa Raimon opissa on tietty henkilöstöjohtamisen viisaus. Itse tulkitsen sitä niin, että pitää kuunnella, myös kuulla ja osata perustella haastaviakin asioita ja olla provosoitumatta. Mutta muistaa samalla, ettei esihenkilönä voi aina miellyttää kaikkia.

– Esihenkilötyössä pitää myös olla kykyä empatiaan, jotta ymmärtää mahdollista muutosvastarintaa. Mutta se empatia ei saa ohjata päätöksentekoa. Empatian kautta pystyy tunnistamaan jo ennakolta ”karikoita” ja suunnitella, miten niitä voi välttää, mikä sitten helpottaa asioiden edistämistä. Jos kuitenkin heittäytyy liikaa empatian ja tunteiden valtaan, siinä kuormittaa vain itseään haastavissa henkilöstöasioissa.

Tärkeänä ohjenuorana Jarmo mainitsee myös ratkaisukeskeisen asioiden hoitamisen, työyhteisön pelisääntöjen ja lainsäädännön mukaan.

– Linjakkuudella on mahdollisuus päästä mahdollisimman hyvään oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Täydellisiähän ne eivät voi koskaan olla. Kaikkiin työtehtäviin liittyy eroavaisuuksia, mistä syystä täydellistä tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta ei voi kukaan kenellekään luvata. Mutta siihen pitää kuitenkin pyrkiä.

– On myös muistettava, että asiat riitelevät, ei ihmiset. Ja viimeisenä, kannattaa käydä aika ajoin, etenkin haastavien tilanteiden yhteydessä peilin ääressä arvioimassa sitä, miten niin kuin omasta mielestä meni. Mitä havainnoista voi oppia!

Pelastusalalla tapahtunut muutoksia

Uran aikana pelastusalalla ja työskentelyssä on ehtinyt tapahtumaan muutoksia. Jarmo nostaa esiin pelastustoimen alueellistamisen vuodelta 2004 sekä kasvaneen ymmärryksen asiakaslähtöisyydestä.

– Pelastustoimen alueellistaminen oli erittäin hyvä strateginen ratkaisu! Hyvää oli myös se, ettei sitä silloin valtiollistettu. Alueellistamisen alkuhaasteiden jälkeen alkoi merkittävä pelastustoimen kehittyminen suunnitelmallisemmaksi toiminnaksi. Ja ehkä asennemaailmassa jostain 1990-luvun lopulta alkaen pelastustoimessa alettiin pikkuhiljaa ymmärtää myös asiakaslähtöisyyttä. Alettiin puhua asiakkaista ja sitä kautta muuttamaan asenteita virkamiesmäisestä ”pöyhkeydestä”, pykälien taakse piiloutumisesta, asiakaspalveluhenkisempään suuntaan.

Kokemuksia uralta ja tulevat eläkepäivät

52 vuoteen on mahtunut paljon hauskoja, opettavaisia kuin myös haastavia ja surullisia tilanteita. Päällimmäiseksi Jarmo haluaa nostaa ystävyyssuhteet.

– Oleellisia kokemuksia kaikista työpaikoista on ystävyyssuhteet, jotka aikanaan syntyivät, ja jotka elävät kymmenien vuosien jälkeenkin. Toki näitä entisiä työkavereita tapaa liian harvoin.

Erityisen ylpeä Jarmo on ollut tiimeistään.

– Lähityöyhteisöni ovat tehneet erinomaista työtä sekä menestyneet työurillaan myös tiimistä lähdön jälkeen.

Eläkkeelle siirtyessään Jarmo jää kaipaamaan eniten työkavereita.

– Tietenkin niitä kaikkein lähimpiä, joiden kanssa tuli tehtyä töitä kaikkein eniten, unohtamatta kuitenkaan heitäkään, joiden kanssa ei ihan päivittäin oltu tekemisissä. Pelastusopistosta sain lukuisia uusia työkavereita, joita lämmöllä muistan ja toivottavasti tapaan vielä silloin tällöin. Jokilaaksojen ajalta me olemmekin jo tietyllä porukalla aloitelleet tapaamisia. Pakko mainostaa, että meitä on noin kymmenen ”ukon” porukka, ns. Poikakerho 2, joka koostuu Lapuan palokunnan 70- ja 80-luvun palokuntalaisista. Kokoonnumme vähintään kerran vuodessa sammuttelemaan vanhoja tulipaloja uudelleen joko lounas- tai päivällispöytään. Tai sitten pitkään viikonloppuun jossain päin Suomea äijäporukalla.

Mitä muita suunnitelmia eläkkeelle?

– Jatkosuunnitelmat ovat vielä moninaiset, kaikkea mitä vain voi eläkkeellä tehdä. Alle vuoden vanhat lastenlapset ja heidän perheensä tulevat olemaan keskeisessä osassa arkeani. Varmaan matkustelua ja muuta runsaasta vapaa-ajasta nauttimista vaimon kanssa. Politiikkaan en lähde, mutta saatan muuten vaan huikkia sieltä eläkkeeltä käsin erilaisista asioista. Ja pitää varmaan virittää uutta tuulta työelämän vuoksi varjoon jääneistä harrastuksista eli ulkoilua, keilailua, yhdistystoiminnassa mukana oloa niin eläkeläisissä kuin reserviupseereissa.