Palontutkinnan tietovarantohanke 29.6.2023 29.6.2023 Hankkeet Etusivu Tutkimus ja kehitys Hankkeet Palontutkinnan tietovarantohanke Palontutkinnan tietovarantohanke Hankkeen kesto:1.8.2023 – 30.9.2025Hankkeen rahoitus:PalosuojelurahastoHankkeen koordinointi:Pelastusopisto yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa Hankkeen kuvaus Kartoitamme hankkeessa, mitä tietoa palontutkinnasta tulee kerätä, miksi ja minkälaiset lainsäädännölliset velvoitteet tietojenkeräämiseen liittyy. Tietojen keräämisen lisäksi selvitämme tietojen käsittelyyn liittyviä toimintoja ja velvollisuuksia. Hankkeessa kartoitamme lainsäädännöllistä perustaa pelastustoimen toteuttamaan tiedonkeruuseen ja tietojen käsittelyyn sekä tiedonhallinnan nykytilaa. Lisäksi tuotamme koulutusmateriaalia tiedonhallinnan kehittämiseksi.Tilastoitu ja tutkittu tieto auttavat vähentämään onnettomuuksia ja niistä syntyneitä vahinkoja. Saatavilla olevan tiedon tulee olla hyödynnettävissä kokonaisvaltaisesti kansallisella tasolla. Tietovarantojen suunnittelussa tullaan huomioimaan käyttäjälähtöisyys niin, että tarvetta kansallisen järjestelmän ulkopuoliselle raportoinnille ei ole. Tietojen on oltava nykyistä laajemmin saatavilla sekä selkeämmin hyödynnettävissä turvallisuusriskien kartoittamiseksi ja toimintojen kehittämiseksi.Edellisessä hankevaiheessa suunniteltiin palontutkinnan tietojenkeruun uudistamista. Huomiota kiinnitettiin tietosuojakysymyksiin, mm. erityisten henkilötietojen ja arkaluonteisten tietojen keräämiseen ja käsittelyyn. Tulevaisuudessa palontutkinnan raportointi sijoittuu uuteen kehitteillä olevaan tietovarantoon. Selvitämme, miten tietosuoja tulee uudessa tietovarannossa toteuttaa voimassa olevan ja tulevan lainsäädännön näkökulmasta.Hankkeessa selvitämme, mitä muutoksia hyvinvointialueille siirtyminen on tuonut pelastuslaitosten toimintaympäristöön, tiedonhallintaan ja muihin toimintoihin. Tiedolle on tarvetta varsinkin nyt, kun uusia tietojärjestelmäkokonaisuuksia on suunnitteilla ja tulossa.Hanke on osa pelastustoimen tietojärjestelmien uudistusta, jonka ytimenä on KIVIJALKA-hanke. KIVIJALKA-hankkeessa tuotetaan korvaaja nyt käytössä olevalle Pronto-järjestelmälle. Yhtenä uudistettavana osa-alueena on palontutkinnassa saatujen tietojen kerääminen ja hyödyntäminen. Hankkeen tavoitteet Hankkeen päätavoitteena on kehittää pelastustoimen palveluita, tehokkuutta ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyä, jotka edellyttävät saatavilla olevan tiedon keräämistä, tilastoinnin kehittämistä ja tiedon jalostamista. Keskeisenä osana hanketta on myös tiedon keräämiseen ja tietojen käsittelyyn liittyvä lainsäädännölliset velvoitteet ja toiminnallisuudet. Hankkeen tuottamat työkalut ja materiaalit Hanke tuottaa pohjan tiedonkäsittelyyn valtakunnallisesti kaikille 21 pelastuslaitokselle. Lisätietoja Päivi MäkeläTutkija029 545 3549, paivi.makela@pelastusopisto.fi Artikkelien selaus EdellinenSeuraava Kaikki hankkeet