Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? 30.10.2023 Etusivu Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? Hankkeen kesto:1.10.2023 – 31.12.2024Hankkeen rahoitus:PalosuojelurahastoHankkeen koordinointi:Pelastusopisto Hankkeen kuvaus Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -hankkeessa selvitetään pelastusalalla kohdatun häirinnän ja syrjinnän yleisyyttä, ilmenemismuotoja ja puuttumiskeinoja.Suomessa ei toistaiseksi ole tehty kattavia selvityksiä pelastusalan henkilöstön kohtaamasta häirinnästä ja syrjinnästä. Erilaisten selvitysten ja julkisten ulostulojen pohjalta on kuitenkin todettu ja tiedostettu, että asia on ajankohtainen pelastusalallakin. Viime vuosina esiin nousseet uutiset ja keskustelu ovat osoittaneet, että pelastusalalla on epäonnistuttu puuttumaan häirintään ja syrjintään. Ala tarvitsee keskustelua ja konkreettisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Jotta toimintaa pystyttäisiin kehittämään ja toimenpiteitä kohdistamaan tarkoituksenmukaisesti, tarvitaan tutkittua tietoa nykytilasta.Sisäministeriön asettaman tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden työryhmän toimintaohjelmassa (Sisäministeriö 2021) todetaan ongelmia niin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun asteissa kuin sopimuspalokuntien ohjeistuksissa yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. Alustavien selvitysten pohjalta seksuaalisen häirinnän ilmenemisaste vaihtelee kymmenestä prosentista jopa viiteenkymmeneen prosenttiin (Ojanperä 2018, Työterveyslaitos 2019). Kansainvälisissä tutkimuksissa on noussut esiin myös kollegoiden toimesta tapahtuva seksuaalinen häirintä (Moore & Kleiner 2001, Wang & Kleiner 2001, Jahnke ym. 2019), ja seksuaalisen häirinnän on todettu olevan yhteydessä masennusoireiden puhkeamiseen (Friborg ym. 2017).Hankkeessa toteutetaan laaja esiselvitystyö häirinnän ja syrjinnän yleisyydestä, ilmenemismuodoista ja puuttumiskeinoista. Selvitystyön pohjalta rakennetaan kyselytutkimusasetelma yhteistyössä pelastusalan järjestöjen, päätäntätahojen ja yhdenvertaisuustyötä tekevien kanssa, joka toteutetaan keväällä 2024. Kyselyn tulosten pohjalta tuotetaan materiaalia pelastustoimen valtakunnallisen syrjinnän ja häirinnän ehkäisemiseen tähtäävän toimenpideohjelman pohjaksi sekä kehitetään kyselytyökalua käyttöön pelastustoimelle aiheen seurannalle ja jatkokehittämiselle. Hankkeessa keskitytään myös laajasti sisäiseen ja ulkoiseen viestintään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteemoista sekä tutkimuksen toteutuksesta. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on selvittää pelastusalalla kohdatun häirinnän yleisyyttä, ilmenemismuotoja ja puuttumiskeinoja. Hankkeen tuotoksena syntyy pelastusalalla esiintyvää häirintää ja syrjintää kuvaava selvitysraportti ja tilannekuva, jonka pohjalta pelastusalan organisaatiot voivat puuttua häirintään ja syrjintään tehokkaasti. Tulokset hyödyttävät erityisesti toiminnan kehittämistä työsuojelun, työhyvinvoinnin, johtamisen ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.Hankkeessa tuotetaan myös laajasti viestinnällisiä tuotoksia, joiden avulla tuetaan selvityksen jalkautumista pelastusalalle valtakunnallisesti. Hanketta esitetään niin tieteellisissä konferensseissa kuin pelastusalan tapahtumissa, sekä myös sosiaalisen median kautta pelastusalan toimijoille, päätöksentekijöille, alan organisaatioille ja pelastusalan työstä ja koulutuksesta kiinnostuneille kansalaisille. Tuotokset 1. Selvitysraportti pelastusalalla esiintyvästä häirinnästä ja syrjinnästä.2. Selvitysraporttiin liitetyt konkreettiset toimenpidesuositukset pelastusalan toimijoille ja organisaatioille.3. Selvitysraporttiin liitetyt jatkotutkimusehdotukset raportissa esiintyvistä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemoista. Lisätietoja Oliver SaalProjektipäällikköoliver.saal@pelastusopisto.fi, 029 545 3500Hankkeesta viestitään sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #PTNollatoleranssi
Menestystä ÖTILLÖ Swimrun -maailmanmestaruuskilpailuista 30.10.2023 ÖTILLÖ Swimrun -maailmanmestaruuskilpailut kisattiin Tukholman saaristossa maanantaina 4. syyskuuta. Kilpailuun osallistunut pelastajaopiskelija Heidi Hyvärinen menestyi parinsa Teemu Toivasen kanssa sijoittumalla toiseksi. Kysyimme Hyvärisen mietteitä käydystä kilpailusta. Onnea toisesta sijasta! Mitkä ovat fiilikset kilpailun jälkeen? – Kahden vuoden projekti sai ansaitun palkinnon MM-hopean myötä, joten hyvät fiilikset on. Palautuminen kisasta on myös edennyt melko hyvää tahtia ja vähitellen alkaa olo tuntumaan normaalilta. Swimrun koostuu uinnista ja juoksusta, ja lajissa kilpaillaan luonnon keskellä yhdessä parin kanssa. – Swimrunin hieno puoli onkin se, että siinä kilpaillaan parin kanssa. Olen kisannut viimeiset kaksi vuotta joukkueessa Team Last Run yhdessä Teemu Toivasen kanssa, Hyvärinen kertoo. Lisäksi swimrunin reitit ovat hyvin monipuoliset ja ne voivat kulkea missä vain luonnon keskellä. – Esimerkiksi MM-kisan reitti kulki Tukholman saaristossa 25 saaren halki Sandhamnista Utö:ön. Kisan pituus oli päälle 70 kilometriä, josta noin 9 kilometriä oli uintia ja loput juoksua. Miten valmistauduit kisoihin, ja millainen urheilutausta sinulla on? – Meillä oli parini kanssa tavoite saavuttaa MM-mitali swimrunissa ja tällä kertaa se tarkoitti kahden vuoden sitoutumista yhteiseen projektiin. Valmistautuminen alkoi siis oikeastaan jo kaksi vuotta sitten. Hyvärinen on pystynyt hyvin sovittamaan harjoittelun opintojen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi. – Olen aikaisemmin opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt useita vuosia kolmivuorotyötä, joten harjoittelun suunnittelu ja rytmittäminen on tullut hyvin tutuksi vuosien mittaan, Hyvärinen toteaa. Hyvärisellä on yli 20 vuoden kokemus kilpaurheilusta. Taustalla on monipuolinen valikoima kestävyysurheilulajeja. – Lajeina minulla on ollut kestävyysjuoksu, triathlon ja nyt viimeisimpänä lisäksi parin vuoden ajalta swimrun. Triathlonissa olen voittanut useita suomenmestaruuksia. Lisäksi olen käynyt kahdesti, vuonna 2015 ja 2018, lajin arvostetuimmissa Ironmanin MM-kilpailuissa Havaijilla. Vuonna 2018 sijoituin viidenneksi omassa ikäryhmässäni, Hyvärinen kertoo. Mitä mahdollisuuksia Pelastusopiston ympäristö antaa harjoitteluun? – En ole kovinkaan tehnyt harjoituksia Pelastusopistolla, vaan hyödynnän Kuopion kaupungin liikuntapalveluita. Olen Kuopion alueen urheiluakatemian jäsen, sen myötä pystyn hyödyntämään kaupungin liikuntapaikkoja todella hyvin ja monipuolisesti. – Pelastusopisto tarjoaa kyllä hyvät puitteet erilaiseen liikkumiseen, Hyvärinen lisää. Millainen opiskelupaikka Pelastusopisto on ollut? Hyvärinen on tykännyt etenkin pelastajaopintojen monipuolisuudesta ja käytännönläheisyydestä. Koulutus antaa hyvät valmiudet työelämään. – Koulutuksessa keskitytään vahvasti työelämässä eteen tuleviin asioihin ja haasteisiin. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on pelastaja- ja urheilu-uran suhteen? – MM-hopean myötä sain osallistumisoikeuden vuoden 2024 swimrunin MM-kilpailuihin. Lähden sinne ilman muuta kisaamaan. – Jatkossa tavoitteena on myös palata triathlonin pitkille matkoille ja tavoitella MM-tasolla podium-sijoitusta myös näissä kilpailuissa, Hyvärinen lisää. Opintojen jälkeen Hyvärisen tavoitteena on työllistyä pelastajaksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. – Minulla on toimi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa nuorisopsykiatrian poliklinikalla, mutta toivon tietenkin pääseväni tekemään töitä pelastustoimessa.
Sopimushenkilöstön ensiapu- ja ensivastekoulutus uudistui 19.10.2023 Ensihoitoa säätelevät terveydenhuoltolaki ja asetus ensihoitopalvelusta Ensihoitoa ja siihen oleellisena osana liittyvää ensivastetoimintaa säätelevät terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetus ensihoitopalvelusta (585/2017). Ensivastetoimintaan osallistuvien ensiauttajien koulutusvaatimukset säädellään hyvin lyhyesti STM:n asetustekstissä, eikä esim. ensiauttajatoiminnan edellyttämää koulutusta tarkemmin määritellä. Asetuksen 8§:ään on kirjattu: “1) Ensivasteyksikössä vähintään kahdella henkilöllä ensivastetoimintaan soveltuva koulutus;” (STM. 585/2016, 8§). Vuodesta 2015 alkaen on Suomen Meripelastusseuran (SMPS), Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) sekä Suomen Punaisen Ristin (SPR) yhteistyössä rakentama ensivastekurssi toiminut hyväksyttynä vähimmäiskoulutuksena sairaanhoitopiireillä, eli nykyisillä hyvinvointialueilla. Pelastuslain muutoksella vastuu Pelastusopistolle Pelastuslain muutoksen myötä tammikuussa 2019 siirtyi Pelastusopiston vastuulle pelastustoimintaan osallistuvan sivutoimisen henkilöstön sekä sopimuspalokunnan ja muun sopimuksen tehneen yhteisön henkilöstön opetussuunnitelman valmistelu, ylläpito ja kehittäminen, kouluttajakoulutus, kouluttajarekisterin ylläpito sekä opetusmateriaalin tuottaminen. Huomioitavaa on, että ensivastetoiminta kuuluu osana ensihoitopalvelua sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle, mutta sopimushenkilöstökoulutuksen opetussuunnitelmasta ja opetusmateriaalin tuottamisesta vastaa sisäministeriön alainen Pelastusopisto. Tilastojen mukaan hätäkeskuksen kautta hälytetyistä ensivastetehtävistä valtaosa on pelastustoimen suorittamia tehtäviä (v. 2022 yli 17 000), joten luontainen jatkumo sopimushenkilöstökoulutuksen osalta onkin rakentaa tätä koulutuspakettia Pelastusopiston koulutusjärjestelmän yhteydessä. Sopimushenkilöstön koulutusuudistukseen on kuulunut osaltaan myös sopimushenkilöstön ensiapu- ja ensivastekoulutuksen uudelleenorganisointi. Muutos on ollut toiminnallisesti varsin suuri, koska ensivastekoulutusta ei ole Pelastusopisto aiemmin järjestänyt, tuottanut tai suunnitellut. Pelastusopiston päämääränä on korkeatasoinen kouluttajakoulutusjärjestelmä, jolla varmistetaan sopimushenkilöstön laadukas koulutus eri puolella Suomea. Vastaavat kouluttajat ovat järjestelmän kulmakiviä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Kouluttajille pedagogista ja aihekohtaista koulutusta Koulutuksen siirtyessä Pelastusopiston hallinnoimaksi ovat koulutuksen järjestäjän velvollisuudet osittain kasvaneet erityisesti vastaavan kouluttajan pätevyyksien osalta. Tällä hetkellä kaikilla sopimushenkilöstön kurssien vastaavalla kouluttajalla tulee olla suoritettuna pedagoginen koulutus sekä tämän lisäksi aihekohtainen koulutus huomioiden yksittäisten kurssien mahdolliset siirtymäsäännökset. Nämä muutokset koskevat myös ensiapu- ja ensivastekurssien vastaavia kouluttajia. Pedagoginen koulutus antaa kouluttajille pedagogisia valmiuksia ja aihekohtainen koulutus kunkin kurssin sisältöön ja organisointiin tarvittavaa osaamista. Vastaavan kouluttajan pedagogisella koulutuksella pyritään tukemaan kouluttajien pedagogista osaamista, jotta kursseilla saavutetaan niille asetetut osaamistavoitteet, sekä varmistamaan koulutuksen tasalaatuisuus huolimatta siitä, millä pelastustoimen alueella tai missä organisaatiossa koulutusta toteutetaan. Vastaavan kouluttajan osaaminen todennetaan kouluttajakoulutuksessa, koulutusnäytöllä tai aikaisemmin hankitun osaamisen todentamisella (AHOT), esimerkiksi järjestöjen tai muun koulutusorganisaation koulutuksella. Opetusmateriaaleja päivitetään vuosittain Sopimushenkilöstön opetussuunnitelmaa sekä ensiapu- ja ensivastekurssien opetusmateriaaleja päivitetään vuosittain. Uusi materiaali on ollut käytössä osittain jo viime vuonna (2022), mutta materiaalin täysin uudistettu versio on ollut käytettävissä kaikilla alueilla vuoden 2023 alusta alkaen. Ensiapu- ja ensivastekoulutusten järjestämisestä olivat siis aikaisemmin vastanneet SMPS, SPEK sekä SPR:n muodostama koalitio. Yhteistyötä mainittujen tahojen kanssa on tehty edelleenkin kokonaisuuden rakentamisessa ja kehittämisessä. Hyvästä yhteistyöstä konkreettisena esimerkkinä on Ensiauttajan taskuopas -kirjan päivitystyö, joka tehtiin osittain päällekkäin oppikurssien sisältöjen muokkaamisen kanssa. Näin ollen Koulumaali-oppimisalustalla olevat luentorakenteet olivat mahdollisimman yhdenmukaisia ns. “kentän” käytänteiden kanssa – samalla me saimme omia visioitamme ja ajatuksiamme esille myös ensiauttajien päivittäiseen koulutukseen ja toimintaan – sinne potilaan viereen. SMPS, SPEK ja SPR ovat yhteistyössä toteuttaneet luentosarjan, joka on tallennettu verkkoon kouluttajien käyttöön. Ensi vuonna järjestöjen tavoitteena on organisoida näitä luentoja ensiauttajille. Luentoja voidaan hyödyntää esimerkiksi viikkokoulutuksissa yhdessä Pelastusopiston kurssimateriaalin kanssa. Jouko GorskiYliopettajaEnsihoitotiimi Jonna HolopainenOpettajaEnsihoitotiimi
Sopimushenkilöstön opetussuunnitelma 2024 -webinaari 16.10.2023 Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan sopimushenkilöstön opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmaa kehitetään ja uudistetaan vuosittain. AikaKaksi samansisältöistä tilaisuutta järjestetään tiistaina 21.11.2023: klo 9:00–10:30 Liity webinaariin napsauttamalla tästä klo 18:00–19:30 Liity webinaariin napsauttamalla tästä PaikkaTeams, linkki on sama molemmissa tilaisuuksissa KohderyhmäKaikki sopimushenkilöstön koulutuksen kanssa tekemisessä olevat, kuten koulutuksen järjestäjät, vastaavat kouluttajat, pelastuslaitoksella koulutuksesta vastaavat ja sopimuspalokuntien koulutusvastaavat. Webinaarin tarkoitus ja tavoitteetWebinaarin tarkoitus on tuoda esiin vuoden 2024 opetussuunnitelman ja kurssien keskeiset muutokset sekä esitellä lyhyesti sopimushenkilöstön kurssit ja vastaavan kouluttajan koulutus. LisätietojaSuunnittelija Jari Ruotsalainen jari.ruotsalainen@pelastusopisto.fipuh. +358 295 453 407
Pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoiminnan ohje tutuksi -info- ja keskustelutilaisuus 31.10. 13.10.2023 Pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoiminnan valtakunnallinen ohje on uudistettu ja sillä on korvattu aiempi pelastussukellusohje (2007). Uudistetun ohjeen tavoitteena on taata mahdollisimman turvalliset työolosuhteet pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustehtävissä, sekä yhdenmukaistaa ohjeessa käsiteltävää pelastustoimintaa, sen harjoittelua ja tehtävien edellyttämää riittävää osaamista. Sisäministeriö järjestää ohjeen keskeisiin muutoksiin tutustumiseksi info- ja keskustelutilaisuuden. Aika: 31.10.2023 klo 13.00-14.30Paikka: Teams-kokous Tilaisuus on avoin kaikille, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Linkki tilaisuuteen:Liity kokoukseen napsauttamalla tästä Linkki uudistettuun ohjeeseen:Ohje pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan Lisätietoja tilaisuudesta tai kysymykset ennakkoon:tommi.luhtaniemi@gov.fi Tervetuloa!