Kansainvälinen tilanne on saanut koko suomalaisen yhteiskunnan heräämään varautumiseen ja siviilivalmiuden kehittämiseen, ja myös termi väestönsuojelu on yhä useamman huulilla.

Tämä näkyy myös siten, että Pelastusopiston varautumiskoulutuksen kysyntä on kasvanut kahden vuoden aikana noin 80 %. Siitä saamme mitä ilmeisimmin kiittää itäisen naapurimme toimintaa Ukrainassa, mutta myös laajemmin Euroopassa. Valitettavaa on, että piti ensin syttyä sota, ennen kuin varautumisen merkitykseen kunnolla herättiin.

Onko nyt tapahtunut herääminen kuitenkaan riittävää? Tämä on käynyt aika ajoin mielessä, kun olen kiertänyt Suomea varautumisen ja väestönsuojelun ilosanomaa jakamassa. Useimmat koulutettavat tunnustavat kurssimme päätteeksi, että tekemättömien töiden tuskanhiki kasvoi kurssin aikana.

Väittäisin, että varautumisen ja väestönsuojelun suunnittelua tehdään julkisella sektorilla ja elinkeinoelämässä laajasti. Mutta realisoituvatko suunnitelmat sitten riittävänä koulutuksena, harjoitteluna, materiaalin ja kaluston hankintoina, henkilö-, ajoneuvo- ja työkonevarauksina? Onko huomioitu riittävästi sitäkään, että kriittisen materiaalin hankintoja on syytä suunnitella tässä ja nyt, budjetoitava ja alettava hankkia omiin varmuusvarastoihin? Historiasta on havaintoja siitä, että tavanomaisen pelastustoimen kaluston ja varusteidenkin saatavuus heikkenee, kun maailmalla syntyy kriisejä. Sama pätee laajasti koko siviiliyhteiskunnan muihin tärkeisiin materiaaleihin ja varaosiin.

Kuinka varmistetaan tarvittava henkilöstömäärä väestönsuojelutehtäviin?

Everstiluutnantti evp. Pertti Tervonen on artikkelissaan Maanpuolustusta monella tapaa (Kylkirauta-verkkolehti 20.3.2025) esittänyt mielenkiintoisia ajatuksia väestönsuojelujärjestelmän kehittämisestä. Tiivistettynä esitys on, että kun nykyään noin 30 % ikäluokasta ei suorita asepalvelusta, voisi heistä koota ja kouluttaa joukot väestönsuojelutehtäviin sisäministeriön alaisuuteen. Hän myös nostaa esille, että väestönsuojelu olisi neljäs puolustushaara. Kun näkee, mitä Ukrainassa tapahtuu, esitys ei ole ollenkaan huono. Tervosen ehdotus vaatinee kuitenkin jatkojalostamista ja laajempaa keskustelua, jota nyt osaltani tässä viritän.

Faktahan on, että hyvinvointialueiden sote- ja pelastustoimen kuin myös kuntien resurssit on mitoitettu normaaliolojen palvelutuotantoa silmällä pitäen. Toinen fakta on, että esimerkiksi pelastuslaitokset eivät ole saaneet ”vapattua” koko normaaliolojen henkilöstöään sodanajan asepalveluksesta pelastustoimen tehtäviin. Jossakin kuulemma vain noin 40 % henkilöstöstä jäisi pelastustoimen palvelukseen sodan uhka- ja sotatilanteessa. Jostakin olisi siis pahimmassa mahdollisessa poikkeusolossa saatava koulutettua henkilöstöä pelastustoimelle, lakisääteisiin pelastustoimen ja väestönsuojelun tehtäviin.

Moninaiset järjestöt tekevät merkittävää työtä kokonaisturvallisuuden sekä varautumisen hyväksi. Mutta riittääkö tämä sinänsä sirpaleinen järjestökenttä tuottamaan osaavia lisäkäsiä väestönsuojeluorganisaatioihin? Merkittävä osa näistä järjestöjenkin jäsenistä on ilman ”vappia”.

Ratkaisuna väestönsuojelureservi?

Pelastuslaissa säädetään yhteistoiminnasta väestönsuojeluun varautumisessa. Pykälässä todetaan, että ”kukin viranomainen huolehtii väestönsuojelutehtäviin tarvitsemansa henkilöstön varaamisesta ja kouluttamisesta” (65 §). Mistä tämä henkilöstö saadaan, jos tarve tulee ja Puolustusvoimat työllistää runsaasti normaaliolojen tehtäviin koulutettua väkeä? Entä sen henkilöstön koulutus? Mistä se polkaistaan käyntiin poikkeusoloissa, jos sitä ei ole jo olemassa?

Entä jos asevelvollisten kutsuntatilaisuuksien yhteydessä kirjattaisiin väestönsuojelutehtävien ”reserviin” henkilöt, joita ei oteta asepalvelukseen. Myös tämän suuntaista everstiluutnantti evp. Tervonen esitti. Tästä joukosta voisi väestönsuojeluvelvolliset toimijat valikoida henkilöstöä poikkeusolojen reserviin ja kouluttaa heitä jo normaalioloissa.

Käytännössä pohja tämän väestönsuojelureservin kouluttamiseen on jo olemassa, kunhan sitä vähän viritettäisiin. Pelastusopisto vastaisi sitä koskevan lain mukaisesti väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstön koulutuksesta. Tätä voisi kehittää siten, että Pelastusopiston vastuulle tulisi myös väestönsuojelukoulutuksen opetussuunnitelmien valmistelu, oppimateriaalin tuottaminen ja kouluttajakoulutus. Aivan kuin tällä hetkellä Pelastusopisto vastaa sopimushenkilöstön kouluttamisesta. Tämän jälkeen koulutusvastuu siirtyisi pelastuslain mukaan viranomaisille. Käytännössä varsinaista koulutusta voisivat sitten tarjota eri järjestöt, kuten nyt sopimushenkilöstön koulutuksessa tehdään.

Oleellista olisi, että henkilöstön varaaminen väestönsuojelutehtäviin niin sanotusti siviiliyhteiskunnan henkilöstön joukosta tulisi systemaattisemmaksi ja kouluttaminen järjestelmälliseksi. Tärkeää olisi myös, että tämä tuleva koulutettu ”väestönsuojelureservi” toteutettaisiin siten, että sitä voi käyttää nyt tai huomenna, normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa eri viranomaisten apuna. Kaiken poikkeusolojen ja sodanuhan keskustelun keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että kaikkein todennäköisimmät haasteet ja uhat yhteiskunnallemme tulevat muista kuin sotilaallisista uhista ja muualta kuin idän suunnasta.

Jarmo Haapanen
Yliopettaja
Varautumisen ja siviilivalmiuden tiimi

Sammutustoiminnassa tulee käyttää erilaisia sammutustekniikoita, -menetelmiä ja -välineitä, jotta sammutus on tehokkaampaa, turvallisempaa ja altistuminen vähenee. Esimerkiksi palokohteen jäähdyttäminen ulkoa päin tai sammutuksen yhteydessä tehty sammutustuuletus parantaa pelastettavan olosuhteita ja vähentää savusukeltajan altistumista lisäten myös työturvallisuutta.

Sammutustekniikkakurssi mahdollistaa kaikkien sammutustoimintaan osallistuvien osaamisen kehittymisen vastaamaan nykyajan tarpeita. Kurssin sisältö pohjautuu hankkeissa tehtyihin tutkimuksiin, selvityksiin ja oppimateriaaleihin sekä pelastustoimintaa velvoittaviin säädöksiin. Sammutustekniikkakurssilla opitaan työturvallisia ja tehokkaita sammutustekniikoita ja -taktiikoita rakennus- ja liikennevälinepalojen sammuttamiseksi.

Palaute ja kokemukset kurssilta

Sammutustekniikkakurssi on saanut runsaasti positiivista palautetta kurssin suorittaneilta. Sammutustekniikkakurssista kerätyn palautteen ja Palokuntalainen-lehden numerossa 3/2024 julkaistun haastattelun mukaan kurssi sisältää monipuolisesti teoriaa sekä harjoituksia. Haastateltujen mielestä parasta kurssin järjestelyjen ja sisällön osalta olivat:

• teorian ja käytännön harjoittelun tasapaino
• rakennuspaloissa hyödynnettävien erilaisten sammutustekniikoiden oppiminen
• kurssilla käytetyt opetusmenetelmät.

Kerätyssä palautteessa kehuja saavat erityisesti kouluttajat sekä aikataulutus ja oppimisympäristöt.

Pelastusopisto suosittelee sammutustekniikkakurssia kaikille pelastustoimintaan osallistuville. Kurssi soveltuu hyvin sekä koulutusuran alkuvaiheen peruskoulutukseen että kokeneemman ammatti- ja sopimushenkilöstön täydennyskoulutukseen.

Tärkeä osa sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmää

Savusukeltajien peruskoulutusvaatimus on muuttunut vuoden alusta, ja savusukelluskurssille hakijan tulee olla suorittanut hyväksytysti pelastustoiminnan peruskurssin lisäksi myös sammutustekniikkakurssi. Pelastustoiminnan peruskurssin ja savusukelluskurssin hyväksytty suorittaminen ei anna sisäministeriön ohjeen edellyttämää riittävää osaamista savusukellukseen. Pelastustoiminnan peruskurssilla saadaan perusteet pelastustoimintaan osallistumiseen ja savusukelluskurssilla keskitytään savusukellus- ja sisäsammutustekniikkaan, mikä on vain yksi osa sammutustyötä.

Sammutustekniikkakurssilla saatu osaaminen mahdollistaa monipuolisen ja tehokkaan sammutustoimintaan osallistumisen myös ilman savusukelluskoulutusta. Pelastustoiminta voi olla tehokasta, vaikka vain osalla henkilöstöstä on pätevyys ja suorituskyky savusukeltamiseen, joten sammutustekniikkakurssi vastaa hyvin myös ajan haasteisiin. Kaikkien palokuntatoimintaan osallistuvien, tai edes rakennuspalon sammuttamiseen osallistuvien, ei tarvitse olla savusukeltajia.

Savusukeltajien osalta, sammutustekniikkakurssilla hankittua osaamista voidaan hyödyntää, mikäli suorituskyky on alentunut tilapäisesti tai pysyvästi esimerkiksi iän myötä. Savusukeltajana toimineen henkilön kokemus ja osaaminen on arvokas lisä sammutustaktiikan nelikenttämallin hyödyntämisessä, vaikkei hän enää sammuttaisikaan paloa loppuun sisältäpäin hyökkäämällä.

Blogitekstin aiheesta on kirjoitettu aikaisemmin laajemmin Palokuntalaisessa 3/2024.