Roolit ja vastuut kehittyvät pelastustoimessa jatkuvasti, ja erityisesti ryhmänjohtajien tehtävän merkitys on kasvanut. Ryhmänjohtaja muodostaa tilannekuvan, päättää tehtävien tärkeysjärjestyksestä, tekee päätöksiä tilanteen edellyttämällä tavalla sekä arvioi pelastustoiminnan tehokkuutta suhteessa tehtävään ja tavoitteisiin. Ryhmänjohtamisen tulee tukea teknisesti tehokasta toimintaa ja auttaa pelastusjoukkuetta onnistumaan toiminnassaan.

Tilannejohtamisen kaksi mallia

Pelastustoiminnan johtamisen perinteisessä mallissa pelastustoiminnan johtaja johtaa onnettomuustilannetta onnettomuuspaikalla. Käskyt annetaan onnettomuuspaikalla johdettaville. Informaatio välittyy pelastustoiminnan johtajalle ilman välikäsiä, suodattamatta, ja tieto on hyvin käytännönläheistä.

Toisessa mallissa pelastusviranomainen arvioi, edellyttääkö johtaminen paikalla olemista vai voidaanko tehtävää johtaa etänä. Johdettaessa onnettomuustilannetta etänä, tulee onnettomuuspaikalle nimetä tilannepaikanjohtajana toimiva ryhmänjohtaja. Etäältä tapahtuva pelastustoiminnan johtaminen edellyttää ryhmänjohtajalta laajempaa osaamista ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Ryhmänjohtajan tulee tilannepaikan johtajana välittää tilannekuvaa pelastustoiminnan johtajalle kuvallisen ja sanallisen viestinnän avulla.

Erityisen tärkeä ja haastava ryhmänjohtajan rooli tilannepaikan johtajana on haja-asutusalueilla, mikäli pelastustoiminnan johtaminen vaatii tehtäväpaikalla olemista, mutta pitkien välimatkojen vuoksi pelastustoiminnan johtajan paikalle saapumisessa on viivettä.

Valintaperusteet ryhmänjohtajakurssille

Ryhmänjohtajaksi aikovan hakijan tulee olla vähintään 21-vuotias ja suorittanut hyväksytysti pelastustoiminnan peruskurssin, ensiapukurssin sekä vähintään kaksi muuta sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmän kurssia, kuten esimerkiksi tieliikennepelastamisen tai sammutustekniikan kurssin. Lisäksi hakijalta odotetaan aktiivista osallistumista viikkoharjoituksiin ja hälytystehtäviin, ja hänen terveytensä ja toimintakykynsä tulee olla työterveyslääkärin hyväksymä. Hakuprosessiin kuuluu pääsykoe sekä hakijoiden henkilökohtainen haastattelu.

Sopimushenkilöstön ryhmänjohtajakurssi ja OKA-osaamisenkartoitus

Pelastusopiston sopimushenkilöstön ryhmänjohtajakurssin sisältö on suunniteltu vastaamaan nykyajan pelastustoiminnan johtamisvaatimuksiin. Kurssin hyväksytysti suorittaminen antaa osaamista muun muassa pelastusryhmän johtamiseen erilaisissa onnettomuustilanteissa, työturvallisuuden arvioimiseen sekä tilannearvion tekemiseen.

Ryhmänjohtajakurssin laajuus on 5 opintopistettä, ja kurssi koostuu lähiopetusosioista, etäoppimistehtävistä ja kurssikokeista. Koulutus on harkinnanvaraisesti hyväksiluettavissa, mikäli henkilö kurssin jälkeen hakeutuu alemman asteen tutkintokoulutukseen Pelastusopistolle.

Kurssin osallistujien osaamista arvioidaan suhteessa ryhmänjohtajan osaamistavoitteisiin OKA-osaamiskartoituksella. OKA on hankkeessa tuotettu pelastustoimen yhteinen osaamisenkartoitusmalli. Mallia hyödynnetään ryhmänjohtajakurssin osallistujien oppimistarpeiden tunnistamisessa ja koulutuksen kohdentamisessa osallistujien henkilökohtaisen kehittymisen tueksi, kurssin aikana ja tulevissa pelastustoimen tehtävissä.

Lähteet: Pelastusopiston sopimushenkilöstön opetussuunnitelma 2024

Blogitekstin aiheesta on kirjoitettu aikaisemmin laajemmin Palokuntalaisessa 4/2024.

Kansainvälinen tilanne on saanut koko suomalaisen yhteiskunnan heräämään varautumiseen ja siviilivalmiuden kehittämiseen, ja myös termi väestönsuojelu on yhä useamman huulilla.

Tämä näkyy myös siten, että Pelastusopiston varautumiskoulutuksen kysyntä on kasvanut kahden vuoden aikana noin 80 %. Siitä saamme mitä ilmeisimmin kiittää itäisen naapurimme toimintaa Ukrainassa, mutta myös laajemmin Euroopassa. Valitettavaa on, että piti ensin syttyä sota, ennen kuin varautumisen merkitykseen kunnolla herättiin.

Onko nyt tapahtunut herääminen kuitenkaan riittävää? Tämä on käynyt aika ajoin mielessä, kun olen kiertänyt Suomea varautumisen ja väestönsuojelun ilosanomaa jakamassa. Useimmat koulutettavat tunnustavat kurssimme päätteeksi, että tekemättömien töiden tuskanhiki kasvoi kurssin aikana.

Väittäisin, että varautumisen ja väestönsuojelun suunnittelua tehdään julkisella sektorilla ja elinkeinoelämässä laajasti. Mutta realisoituvatko suunnitelmat sitten riittävänä koulutuksena, harjoitteluna, materiaalin ja kaluston hankintoina, henkilö-, ajoneuvo- ja työkonevarauksina? Onko huomioitu riittävästi sitäkään, että kriittisen materiaalin hankintoja on syytä suunnitella tässä ja nyt, budjetoitava ja alettava hankkia omiin varmuusvarastoihin? Historiasta on havaintoja siitä, että tavanomaisen pelastustoimen kaluston ja varusteidenkin saatavuus heikkenee, kun maailmalla syntyy kriisejä. Sama pätee laajasti koko siviiliyhteiskunnan muihin tärkeisiin materiaaleihin ja varaosiin.

Kuinka varmistetaan tarvittava henkilöstömäärä väestönsuojelutehtäviin?

Everstiluutnantti evp. Pertti Tervonen on artikkelissaan Maanpuolustusta monella tapaa (Kylkirauta-verkkolehti 20.3.2025) esittänyt mielenkiintoisia ajatuksia väestönsuojelujärjestelmän kehittämisestä. Tiivistettynä esitys on, että kun nykyään noin 30 % ikäluokasta ei suorita asepalvelusta, voisi heistä koota ja kouluttaa joukot väestönsuojelutehtäviin sisäministeriön alaisuuteen. Hän myös nostaa esille, että väestönsuojelu olisi neljäs puolustushaara. Kun näkee, mitä Ukrainassa tapahtuu, esitys ei ole ollenkaan huono. Tervosen ehdotus vaatinee kuitenkin jatkojalostamista ja laajempaa keskustelua, jota nyt osaltani tässä viritän.

Faktahan on, että hyvinvointialueiden sote- ja pelastustoimen kuin myös kuntien resurssit on mitoitettu normaaliolojen palvelutuotantoa silmällä pitäen. Toinen fakta on, että esimerkiksi pelastuslaitokset eivät ole saaneet ”vapattua” koko normaaliolojen henkilöstöään sodanajan asepalveluksesta pelastustoimen tehtäviin. Jossakin kuulemma vain noin 40 % henkilöstöstä jäisi pelastustoimen palvelukseen sodan uhka- ja sotatilanteessa. Jostakin olisi siis pahimmassa mahdollisessa poikkeusolossa saatava koulutettua henkilöstöä pelastustoimelle, lakisääteisiin pelastustoimen ja väestönsuojelun tehtäviin.

Moninaiset järjestöt tekevät merkittävää työtä kokonaisturvallisuuden sekä varautumisen hyväksi. Mutta riittääkö tämä sinänsä sirpaleinen järjestökenttä tuottamaan osaavia lisäkäsiä väestönsuojeluorganisaatioihin? Merkittävä osa näistä järjestöjenkin jäsenistä on ilman ”vappia”.

Ratkaisuna väestönsuojelureservi?

Pelastuslaissa säädetään yhteistoiminnasta väestönsuojeluun varautumisessa. Pykälässä todetaan, että ”kukin viranomainen huolehtii väestönsuojelutehtäviin tarvitsemansa henkilöstön varaamisesta ja kouluttamisesta” (65 §). Mistä tämä henkilöstö saadaan, jos tarve tulee ja Puolustusvoimat työllistää runsaasti normaaliolojen tehtäviin koulutettua väkeä? Entä sen henkilöstön koulutus? Mistä se polkaistaan käyntiin poikkeusoloissa, jos sitä ei ole jo olemassa?

Entä jos asevelvollisten kutsuntatilaisuuksien yhteydessä kirjattaisiin väestönsuojelutehtävien ”reserviin” henkilöt, joita ei oteta asepalvelukseen. Myös tämän suuntaista everstiluutnantti evp. Tervonen esitti. Tästä joukosta voisi väestönsuojeluvelvolliset toimijat valikoida henkilöstöä poikkeusolojen reserviin ja kouluttaa heitä jo normaalioloissa.

Käytännössä pohja tämän väestönsuojelureservin kouluttamiseen on jo olemassa, kunhan sitä vähän viritettäisiin. Pelastusopisto vastaisi sitä koskevan lain mukaisesti väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstön koulutuksesta. Tätä voisi kehittää siten, että Pelastusopiston vastuulle tulisi myös väestönsuojelukoulutuksen opetussuunnitelmien valmistelu, oppimateriaalin tuottaminen ja kouluttajakoulutus. Aivan kuin tällä hetkellä Pelastusopisto vastaa sopimushenkilöstön kouluttamisesta. Tämän jälkeen koulutusvastuu siirtyisi pelastuslain mukaan viranomaisille. Käytännössä varsinaista koulutusta voisivat sitten tarjota eri järjestöt, kuten nyt sopimushenkilöstön koulutuksessa tehdään.

Oleellista olisi, että henkilöstön varaaminen väestönsuojelutehtäviin niin sanotusti siviiliyhteiskunnan henkilöstön joukosta tulisi systemaattisemmaksi ja kouluttaminen järjestelmälliseksi. Tärkeää olisi myös, että tämä tuleva koulutettu ”väestönsuojelureservi” toteutettaisiin siten, että sitä voi käyttää nyt tai huomenna, normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa eri viranomaisten apuna. Kaiken poikkeusolojen ja sodanuhan keskustelun keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että kaikkein todennäköisimmät haasteet ja uhat yhteiskunnallemme tulevat muista kuin sotilaallisista uhista ja muualta kuin idän suunnasta.

Jarmo Haapanen
Yliopettaja
Varautumisen ja siviilivalmiuden tiimi