Pelastusopiston toteuttama ja Palosuojelurahaston rahoittama Nollatoleranssi-hanke on selvittänyt epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun esiintyvyyttä, vaikutuksia ja toimenpiteitä pelastusalalla. Tämä blogi on osa neljän julkaisun blogisarjaa, jossa käsitellään valtakunnallisen kyselytutkimuksen tuloksia. Seuraava blogi julkaistaan 15. tammikuuta 2025. Lue aikaisempi blogi täältä.

Nollatoleranssi-hankkeen kolmannessa blogissa käsittelemme epäasialliseen ja väkivaltaiseen kohteluun liittyviä ilmoitus- ja raportointijärjestelmiä. Missä määrin järjestelmiä on otettu käyttöön, ja onko niihin saatavilla koulutusta? Millaiseksi järjestelmät mielletään?

Muistutamme, että kyselyn aihe voi aiheuttaa valikoitumisharhaa. Tuloksia tulee tulkita varovaisesti ja välttää yleistämistä koko alaan.

Järjestelmiä on vaihtelevasti käytössä

Kysyimme vastaajilta, onko heidän organisaatiossaan käytössä ilmoitusjärjestelmää epäasialliselle ja väkivaltaiselle kohtelulle. Järjestelmät jaettiin kolmeen ryhmään: työpaikan sisällä tapahtuvalle kohtelulle, työpaikan ulkopuolelta tulleelle kohtelulle sekä molemmat tekoympäristöt kattaviin järjestelmiin.

Noin 60 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että heidän organisaatiossaan on ilmoituskanava organisaation sisäisille tai ulkoisille tapahtumille (Kuva 1). Molempia tekoympäristöjä yhdistäviä järjestelmiä näyttäisi olevan hieman harvemmin käytössä. Epävarmuutta on kuitenkin paljon – järjestelmästä riippuen 20–40 prosenttia vastaajista ei tiedä, onko järjestelmää olemassa.

Vastaajat, joiden organisaatioissa on olemassa ilmoitusjärjestelmä, ovat kohdanneet enemmän organisaation ulkopuolelta tulevaa epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua kuin muut. On oletettavaa, että yksilö, joka kokee epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua, on myös tietoisempi organisaationsa tarjoamista työkaluista. Siksi onkin yllättävää, ettei yhteyttä nähdä organisaation sisällä koetun kohtelun osalta: vastaajat ovat yhtä (epä)tietoisia järjestelmän olemassaolosta riippumatta siitä, miten paljon epäasiallisuutta ja väkivaltaa he ovat kohdanneet työpaikan sisällä. On mahdollista, että sisäisten ongelmien raportoimiselle ei käytännössä ole käytössä järjestelmiä, tai ettei henkilöstö tiedä järjestelmistä tarpeeksi käyttääkseen niitä.

Koulutusten käytössä on suuria puutteita

Niiltä vastaajilta, jotka ilmoittivat raportointijärjestelmän olemassaolon, kysyimme myös järjestelmän käyttöön liittyvästä koulutuksesta. Eri järjestelmien koulutusten välillä ei nähdä eroja: noin kolmannes vastaajista, jotka ilmoittavat järjestelmän olevan olemassa, ilmoittaa myös käyneensä koulutuksen järjestelmän käyttöön (Kuva 2). Toisaalta yhtä suuri osa ei tiedä, onko koulutusta olemassa, ja viidennes ilmoittaa, ettei koulutusta ole käytössä.

Yleinen syy raportoimatta jättämiselle on osaamisen puutteet ilmoitusjärjestelmien käytössä: jos järjestelmää ei osata käyttää tai ei löydetä organisaation tiedoista, epäasiallisia ja väkivaltaisia kokemuksia ei myöskään raportoida. Siksi onkin huolestuttavaa, että vastaajamme eivät usein näytä käyneen koulutusta tai tietävän sellaisen olemassaolosta. Raportointiasteen nostamisen kannalta organisaatioiden olisi tärkeä tuoda järjestelmiä ja niiden käyttöä esille. Jos koulutusta ei ole olemassa, sellaisen järjestäminen on suotavaa.

Ilmoitusjärjestelmiin kohdistuvat asenteet huononevat, mitä enemmän kohtelua vastaaja on kohdannut

Kysyimme kaikilta vastaajilta heidän mielipidettään 18 eri väittämään ilmoitusjärjestelmistä ja raportoinnista. Näistä 14 väittämää koskivat raportointiprosesseja, ja ne mittasivat kahta eri asennetta: vastaajan kokemaa suhdetta ilmoittamisen hyödyn ja henkilöresurssien välillä, sekä vastaajan pelkoa negatiivisista seuraamuksista (Taulukko 1). Rakensimme kahdet mittarit, joilla suurempi arvo tarkoittaa enemmän negatiivisuutta (heikompi koettu hyöty-panos-suhde tai suurempi pelko negatiivisista seuraamuksista).

Taulukko 1. Vastaajien asenteet ilmoitusjärjestelmiä kohtaan.

Koettu hyöty-panos-suhde	Pelko negatiivisista seuraamuksista
Ilmoitusprosessit ovat liian raskaita tai työläitä	Pelko esihenkilön vastatoimista ilmoittajaa kohtaan
Prosessit eivät johda toimenpiteisiin	Pelko ammattitaidon kyseenalaistamisesta
Vastaajalla ei ole tilaisuutta tai mahdollisuutta tehdä ilmoituksia	Vastaaja ei halua pahaa kohtelun tekijälle
Vastaajalle on epäselvää, milloin tulisi tehdä ilmoitus	Pelko, että tekijä saa tietää ilmoituksesta
Vastaaja unohtaa ilmoittaa	Pelko työpaikan menettämisestä
Vastaaja ajattelee, että joku muu hoitaisi ilmoituksen hänen puolestaan	Pelko kollegoiden vastatoimista ilmoittajaa kohtaan
Valtakunnallisesta ilmoitusprosessista olisi hyötyä†
† Analysoitu käänteisellä vastausskaalalla.

Molemmat asennemuuttujat ovat yhteydessä molemmissa ympäristöissä kohdatun kohtelun määrän kanssa (Kuva 3). Toisin sanoen: mitä enemmän vastaaja on kohdannut epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua, sitä negatiivisempi hän on ilmoitusjärjestelmiä kohtaan. Yhteydet ovat vahvempia sisäisen kohtelun kuin ulkoisen kohtelun osalta, mikä voisi osoittaa, että organisaation sisäisiä ongelmia koetaan tulevan huonommin käsitellyiksi kuin työpaikan ulkopuolisia ongelmia.

Yhteenveto

Kukaan ei halua tulla kohdatuksi epäasiallisesti tai väkivaltaisesti. Jos epäasiallisuutta kuitenkin tapahtuu, yksilö hakee turvaa ja tukea lähiympäristöstään. Tämän turvan kehittäminen on niin laillisesti kuin moraalisesti organisaation vastuulla, mutta sekä kehittämistä että jatkotoimenpiteiden kohdentamista varten organisaatio tarvitsee saada tietoa tapahtuneesta kohtelusta. Kyselyymme vastanneet eivät kuitenkaan riittävästi pääse ilmoittamaan kohtelusta sille sopivassa järjestelmässä, joko osaamisvajeen tai järjestelmän puuttumisen takia. Pelastusalan ja ensihoidon organisaatioiden tulisi ottaa käyttöön laajoja, mutta helppokäyttöisiä ja ymmärrettäviä ilmoituskanavia, joiden kautta organisaatiotoimijat voivat saada tarvitsemansa avun ja tuen.

Näemme kuitenkin, että myös nykyisiä järjestelmiä tulisi kehittää. Vastaajat kokevat usein järjestelmät heikoiksi, toimimattomiksi ja omia resurssejaan haaskaaviksi, kuten on myös havaittu eurooppalaisessa tutkimuksessa laajemmin. Tämä negatiivinen asenne näyttää vahvistuvan kokemuksen myötä: jos epäasiallisuuksia kokeva henkilö tekee ilmoituksen, mutta lopputulos ei tyydytä häntä, kokemus voi vähentää hänen halukkuuttaan tehdä ilmoituksia jatkossa. Siksi on erittäin tärkeää, että organisaatiot tarkastelevat ilmoitusjärjestelmiensä käytettävyyttä ja prosesseja. Organisaatioiden tulisi varmistaa, että ilmoitukset todellisuudessa johtavat tukitoimiin, ja että nämä tukitoimet tuodaan organisaation tietoon.

Ilmoitusjärjestelmien käyttöönotto ei kuitenkaan itsessään riitä estämään epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelua. Blogisarjan viimeisessä osiossa tarkastelemme sisäministeriön Pelastusalan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toimintaohjelman toimenpiteiden käyttöönottoa ja mahdollisia vaikutuksia epäasiallisuuksien ja väkivaltaisuuksien esiintyvyyteen.

Nollatoleranssi-hanke jatkuu helmikuun 2025 loppuun asti. Hankkeen tuloksia työstetään pelastusalaa osallistavissa asiantuntijatyöpajoissa, ja tuloksista vedostetaan toimenpide- ja jatkotutkimusehdotukset. Lue lisää hankkeesta osoitteessa www.pelastusopisto.fi/nollatoleranssi. Hankkeesta viestitään sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #PTNollatoleranssi.

Oliver Saal
Tutkija ja projektipäällikkö
Nollatoleranssi-hanke

Komposiittien ydinajatus on yhdistää eri materiaaleja yhdeksi rakenteeksi, joka on vahvempi ja kestävämpi kuin sen osat erikseen. Tavallisesti komposiitti koostuu kahdesta pääkomponentista, lujitteesta ja matriisista. Lujite tuo nimensä mukaan tuotteeseen lisää lujuutta, kuten esimerkiksi lasi- tai hiilikuidut.  Matriisi puolestaan sitoo lujitteen yhteen ja suojaa sitä ympäristön vaikutuksilta, kuten hartsit tai erilaiset polymeerit.

Komposiittimateriaalit ovat mahdollistaneet mitä mielikuvituksellisemmat rakenteet niin ilmailussa kuin autoteollisuudessakin. Entistä kevyempien ja lujempien rakenteiden saapumista markkinoille tervehdittiin ilolla. Mutta jäikö uusien materiaalien kehittämisen innostuksessa huomioimatta, millaisia riskejä komposiitit voivat aiheuttaa onnettomuustilanteissa, joissa pelastushenkilöstö joutuu kohtaamaan tai sammuttamaan niitä?

Pelastajien ja muiden onnettomuustilanteissa työskentelevien henkilöiden oma turvallisuus on itseisarvo monissa onnettomuustilanteissa, kuten tieliikennepelastamisessa. Kuitenkin niin sanotut näkymättömät turvallisuusuhat jätetään helposti liian vähäiselle huomiolle. Vaikka komposiitit parantavat autojen ja ilma-alusten suorituskykyä keveyden ja kestävyyden ansiosta, niiden käsittely pelastustilanteissa vaatii erityistä osaamista ja varusteita.

Komposiitti- ja nanomateriaalit operatiivisessa toiminnassa, altistuminen ja sen vähentäminen -hankkeen lähtökohtana onkin parantaa pelastajien työturvallisuutta onnettomuustilanteissa, joissa esiintyy komposiitteja. Hankkeessa halutaan selvittää, mille pelastustoimen työtehtävillä altistutaan ja kuinka pelastustehtävät sekä suojautuminen tulisi tehdä, jotta altistuminen komposiittien epäpuhtauksille pysyisi mahdollisimman pienenä. Lisäksi on tärkeä selvittää, kuinka nämä kuitumaiset epäpuhtaudet puhdistuvat suojavarusteista.

Komposiittien erityispiirteet onnettomuustilanteissa

Onnettomuustilanteissa komposiitit käyttäytyvät hyvin eri tavoin kuin esimerkiksi metallit. Toisin kuin metalli, joka taipuu ja muovautuu, esimerkiksi hiilikuitu hajoaa helposti teräviksi säleiksi. Tämä tekee pelastustehtävistä haastavampia, sillä terävät säleet voivat vahingoittaa pelastushenkilöstöä tai pelastettavia. Hiilikuitu ei myöskään reagoi vääntämiseen tai painumiseen samalla tavalla kuin perinteiset metallit, joten onnettomuustilanteessa niiden käyttäytymistä on vaikeampi ennakoida. Tämä vaatii pelastajilta erityistietämystä siitä, kuinka komposiittirakenteet käyttäytyvät, kun niitä leikataan tai puretaan. Pelastajilla tulisi olla myös tieto siitä, mitkä leikkausvälineet sopivat erityisesti komposiiteille.

Epäpuhtauksille altistuminen on ehkä yksi hankalimmista komposiittien aiheuttamista riskeistä pelastustilanteissa. Komposiittimateriaalit voivat palaa erittäin korkeissa lämpötiloissa ja vapauttaa palamistuotteita, kuten syanidia, hiilimonoksidia ja muita myrkyllisiä kaasuja. Tämä on erityisen ongelmallista ilmailualan pelastustilanteissa, joissa korkeita lämpötiloja esiintyy tavallista enemmän. Hengityksensuojaimet ovat siis välttämättömiä, jotta pelastajat eivät altistu vaarallisille yhdisteille.

Lisäksi monissa sähköajoneuvoissa käytetään komposiitteja keveytensä vuoksi, ja sähköajoneuvojen akkupalo voi syttyessään reagoida komposiittirakenteiden kanssa arvaamattomasti. Tämä luo uusia vaaratekijöitä. Komposiittimateriaalien leikkaaminen ja murtuminen vapauttaa lisäksi epäpuhtauksia ilmaan. Leikkaustilanteissa vapautuu helposti pieniä kuituja ja pölyä, jotka voivat aiheuttaa vähintäänkin hengitystieongelmia tai ihoärsytystä. Pelastustehtävälle osallistuvien onkin äärimmäisen tärkeää käyttää oikeanlaisia suojavarusteita, kuten riittävää hengityksensuojausta ja palopukua välttääkseen altistumista komposiittipölylle.

Tutkimustuloksista käytäntöön?

Hankkeen ensimmäisten testien alustavat tulokset ovat antaneet jo viitteitä siitä, mitä tutkimushanketta hakiessa epäilimmekin; tälle tutkimukselle on ollut tarvetta. Puukkosahan upotessa komposiittiin, suojavarusteissa työtä tehnyt henkilö peittyi nopeasti komposiittipölyyn. Alustavat tulokset osoittivat, että edes puhallinavusteinen hengityksensuojain ei välttämättä riitä komposiittipölyä vastaan, vaan suojaimen tukkeutumisriski on ilmeinen. Alustavat tulokset antoivat huolestuttavia tuloksia myös siitä, että kuituja löytyy runsaasti palopuvun pinnasta.

Vaikka komposiittien työstöstä muodostuu pölyä ja joskus myös arvaamattoman teräviä murtumapintoja, BMW iX:n hiilikuituvahvisteista pilaria leikatessa saimme hieman esimakua myös siitä, millaisia muita yllätyksiä komposiittirakenteet voivat pitää sisällään. Varmoin ottein valittu puukkosaha ei toiminut pilariin laisinkaan, vaan asianmukainen leikkausterä lähestulkoon suli ensimmäisten senttimetrien aikana. Pilari päätettiin leikata pelastajaopiskelijoiden avustuksella hydraulisin leikkurein. Leikkurit toki purivat hiilikuituvahvisteiseen teräkseen, mutta leikkausääni varoitti materiaalien jännitteistä. Tämä korosti entisestään sitä, että pelastustilanteessa oikeanlainen tekniikka ja taktiikka on suunniteltava tarkasti.

Tutkimusten aikana on noussut esiin huoli myös siitä, ettei eri automerkkien sisältämät hiilikuiturakenteet ole tiedossa, ja että niiden selvittäminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Tiedosta olisi erittäin suurta apua tilannepaikanjohtajalle.

Hankkeen loppuessa ja kaikkien tutkimusanalyysien valmistuttua meillä on varmasti antaa suositukset suojavarusteista ja työstömenetelmistä. Meidän tulee myös tutkimustulosten avulla vaikuttaa pelastajien asenteisiin, jotta hankkeella saadaan oikeasti parannettua heidän työturvallisuuttaan.

Riikka Salmi
Tutkija
COMPO-hanke