Viestintä on pelastusalalle strateginen voimavara ja lain velvoittama tehtävä: pelastustoimella on velvollisuus viestiä ja yleisöillä on oikeus saada tietoa ja olla vuorovaikutuksessa viranomaisen kanssa. Lisäksi toimiva, strategiaan perustuva viestintä tukee pelastusalaa sen tavoitteiden saavuttamisessa, käytännön työstä selviämisessä ja toimintaedellytysten vahvistamisessa.  

Strategista tekemistä, viestintää tai kehittämistä ei kuitenkaan tapahdu ilman mittaamista ja arviointia. Vaikuttava viestintä vaatii selkeitä tavoitteita, niihin perustuvia toimivia mittareita, systemaattista tiedonkeruuta sekä dataan perustuvaa jatkuvaa kehittämistä. Viestinnän merkitys alan vaikuttavuuden lisäämisessä todentuu mittarien avulla. Vaikuttavuudesta on myös tärkeä viestiä aktiivisesti. 

Pelastustoimen vaikuttavuus -hanke kutsui pelastusalan ja verkostojen asiantuntijoita 12.9. Helsinkiin keskustelemaan viestinnän roolista pelastusalan strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Samalla pohdittiin alan viestinnän mittaamisen nykytilaa ja kehitystarpeita. Tulevaisuusorientoituneessa työpajassa visioitiin tulevia asiakastarpeita, mittaamismenetelmiä sekä arviointidatan tehokkaaseen hyödyntämiseen vaadittavaa osaamista. 

Viestintä tukee strategiaa ja lisää vaikuttavuutta 

Viestinnän merkitys organisaation strategisten tavoitteiden saavuttamisessa on kiistaton. Pelastusalalla viestintä ulottuu kaikkeen toimintaan ja jokaisen työhön: se on saumaton osa niin onnettomuuksien ehkäisyä, pelastustoimintaa, varautumista kuin väestönsuojelua. Lisäksi se tukee muun muassa muutosten läpi viemistä, toimintaedellytysten turvaamista ja luottamuksen rakentamista.  

Tämän päivän viestintä- ja turvallisuusympäristössä viestintä määritellään organisaation strategiseksi toiminnoksi. Valtionhallinnon viestintäsuosituksen (VNK 2023) mukaan ”viestintä on organisaation strategista toimintaa, jonka pitää olla päätöksenteon ytimessä, kuten edustettuna johtoryhmässä ja osa strategista johtamista.” Viestinnän strateginen funktio organisaation arvonluojana nousee esiin myös Orpon hallitusohjelmassa (VNK 2023). 

Viestinnän potentiaali pelastusalan vaikuttavuuden vahvistamisessa menetetäänkin, jos se nähdään tukitoiminnoksi ilman roolia tärkeissä päätöspöydissä. Pelastusalallakin viestintä on yleensä käytännön toimenpiteitä ja työtä organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. Ideaalitilanteessa sitä kuitenkin johdetaan ja toteutetaan strategisesti, suunnitelmallisesti, johdonmukaisesti ja tavoitteita tukien.  

Viestintä on pelastusalalla suorituskyky, jota tulee mitata, arvioida ja kehittää systemaattisesti 

Tehokas viestintä on pelastusalalle yksi tärkeimmistä kyvykkyyksistä: onnistuessaan se tukee erilaisissa tilanteissa ja voi jopa muuttaa maailmaa alan tavoitteiden mukaisesti. Arvoa voidaan luoda paitsi julkilausuttuja tavoitteita tukevan alan strategisen viestinnän, myös lakisääteisen viestinnän avulla: avoin viestintä päätöksenteosta ja toiminnasta voi auttaa esimerkiksi maineenhallinnassa, resurssien varmistamisessa tai työnantajakuvan parantamisessa. Toimiva viestintä ei kuitenkaan synny sattumalta: kun viestinnän vaikutuksia ja vaikuttavuutta mitataan suhteessa tavoitteisiin, voidaan viestinnän merkitystä perustella ja viestintää suunnata ja kehittää koko ajan paremmaksi. 

Tavoitteissa kannattaa lähteä liikkeelle valtakunnallisista pelastustoimen strategisista tavoitteista (SM 2023) ja niihin nojaavista pelastustoimen viestinnän linjauksista (SM 2023). Dataa ja mahdollisia mittareita on valtavasti, joten on tärkeä löytää sellainen tietopohja ja mittarit, joiden avulla saadaan tietoa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisesta. Pelastusalan organisaatioissa viestinnän onnistumisen mittareina voisivat olla esimerkiksi henkilöstö- ja asiakaskyselyt, mainebarometrit, some-reaktiot ja verkkosivujen kävijämäärät, mediaosumat tai erilaiset tutkimukset ja selvitykset. 

Mittareiden valinnassa palataan siis lopulta strategiaan, siinä asetettuihin tavoitteisiin sekä viestinnän tärkeimpiin kohde- ja sidosryhmiin. Organisaation viestinnän onnistumisen lisäksi on tärkeä seurata viestintäympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tällöin voidaan havaita esimerkiksi sellaisia, kohderyhmiämme koskevia keskusteluttavia teemoja, joista emme ehkä ole itse vielä ymmärtäneet mutta joista voisi olla tarpeen viestiä.  

Mittaamisen kohde tulee valita niin, että saatua dataa voi hyödyntää asioiden tekemisessä paremmin kuin ennen. Tavoiteltujen vaikutusten saavuttamisen lisäksi on tarpeen tarkastella myös mahdollisia ei-toivottuja vaikutuksia. Viestinnän arvoa punnittaessa voi esimerkiksi kriisitilanteissa pohtia myös, mitä olisi mahtanut tapahtua, jos ei olisi viestitty ollenkaan. 

Mittaaminen auttaa kehittymään – mutta vaatii aikaa, rahaa, tekijöitä ja sitoutumista 

Vaikka viestinnän mittaaminen on tärkeää, sitä ei tulisi tehdä vain mittaamisen vuoksi. Kun viestinnän mittareiden tuottamaa dataa peilataan asetettuihin tavoitteisiin, voidaan tehdä johtopäätöksiä ja suunnata toimintaa sen mukaisesti yhä vaikuttavammaksi. Datan ja mittaamisen tulee muuttua toiminnaksi. 

Myös mittareita on tarpeen arvioida säännöllisesti. Mittaammeko vaikuttavuuden kannalta olennaisia asioita? Ovatko mittarit ja data luotettavia? Onko mittareita helppo käyttää arjessa? 

Viestinnän mittaaminen vaatii myös resursseja sekä sitoutumista niin datan keräämiseen kuin hyödyntämiseen kaikilla organisaatiotasoilla. Parhaimmillaan mittaaminen ja arviointi ovat pelastusalallakin osa päivittäistä työtä. Selkeiden sovittujen tavoitteiden ja mittareiden lisäksi tämä edellyttää, että datankeruun ja vaikuttavuustyön hyödyllisyys tehdään näkyväksi, sekin viestinnällä.  

Tulevaisuudessa paitsi viestintä, myös sen mittaaminen haastaa meitä yhä enemmän. Data lisääntyy teknologian ja viestintäympäristön kehittyessä, mutta samalla sen hallinnasta tulee haastavampaa. Muutosten keskellä tarve dynaamiselle ja tulevaan suuntaavalle analyysille korostuu. Päivittyvä viestinnän tilannekuva vaatii jatkuvaa arviointia – ja ketterää reagointia tulosten mukaan. 

Pelastusalan viestintää mitataan ja kehitetään jo nyt, mutta mahdollisuuksia olisi enempäänkin 

Pelastustoimen vaikuttavuus -hankkeen viestinnän mittaamisen työpajassa oltiin yhtä mieltä siitä, että pelastusalan viestinnän mittaamiseen tarvitaan valtakunnallista koordinaatiota ja yhteisiä mittareita. Ongelmaksi koettiin organisaatioiden keskittyminen vain oman toimintansa seurantaan ilman valtakunnallista viestinnän tilannekuvaa. Olisiko sisäministeriön koordinoimassa pelastusalan viestintäverkostossa mahdollista määritellä muutamia yhteisiä viestinnän mittareita, joiden avulla viestintää voisi systemaattisesti seurata, analysoida ja verrata valtakunnallisesti? Esiin nousi myös kysymys, että vaikka asioista keskustellaan verkostoissa, tavoittaako ja kiinnostaako viestinnän vaikuttavuustieto lopulta tarpeeksi esimerkiksi organisaatioiden ja yhteistyökumppanien avainhenkilöitä. 

Tietoa toiminnasta ja viestinnästä kerätään pelastusalalla jo runsaasti eri järjestelmiin, joten toiveena nousi esiin myös esimerkiksi Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Pronton tehokkaampi hyödyntäminen. Hyvinvointialueiden viestinnän kyselyjen rinnalle toivottiin pelastusalalle omiakin kyselyjä. Pohdintoja herätti myös rahoitusmallin kannustavuus: miten löytäisimme turvallisuusviestintään sellaisia vaikuttavuusmittareita, jotka kannustaisivat aidosti onnettomuuksien ehkäisytyön vahvistamiseen?   

Toimiviksi pelastusalan viestinnän mittareiksi tunnistettiin media- ja someseuranta sekä henkilöstökyselyt. Hyvinvointialueiden tiedonkeruumallit ja osaaminen nähtiin myös mahdollisuuksiksi tehostaa pelastusalan viestinnän mittaamista. Tekoälyä kohtaan asetettiin paljon odotuksia. Lopulta vahva pelastusalan sisäinen ja ulkoinen yhteistyö nähtiin avaimiksi myös viestinnän mittaamisessa ja kehittämisessä. 

Aino Harinen 
Tutkija 
Pelastustoimen vaikuttavuus -hanke 

Pelastusopisto ja sisäministeriö toteuttavat Pelastustoimen palveluiden vaikuttavuuden mittaaminen osana hyvinvointialueita -esiselvityshankkeen 1.5.2024–28.2.2025. Hankkeessa kartoitetaan pelastustoimen palveluiden vaikuttavuuden mittaamisen nykytila ja tehdään suunnitelma sen kehittämiseksi. Nykytilaa kartoitetaan pelastuslaitoksille suunnatulla kyselyllä sekä avoimissa työpajoissa ja verkkopohjaisessa Delfoi-paneelissa. Yhteistä ymmärrystä vaikuttavuudesta ja sen mittaamisen merkityksestä vahvistetaan sekä näkemyksiä mittaamisen kehittämistarpeista kerätään hankkeen kohtaamisissa. Hanke kutsuukin kaikki teemasta kiinnostuneet mukaan keskustelemaan ja kehittämään pelastusalan palveluiden vaikuttavuuden mittaamista. Hankkeen päättävä avoin verkkopaneeli järjestetään 18.11.–20.12.2024, lisätietoja ja osallistumisohjeet löytyvät hankkeen verkkosivulta.

Pelastusopiston toteuttama ja Palosuojelurahaston rahoittama Nollatoleranssi-hanke on selvittänyt epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun esiintyvyyttä, vaikutuksia ja toimenpiteitä pelastusalalla. Tämä blogi on osa neljän julkaisun blogisarjaa, jossa käsitellään valtakunnallisen kyselytutkimuksen tuloksia. Seuraava blogi julkaistaan 13. marraskuuta 2024.

Osana Nollatoleranssi-hanketta toteutimme valtakunnallisen kyselyn pelastus- ja ensihoitoalan toimijoille. Kysely oli avoinna 15.8.–15.9.2024 ja siihen osallistui yli tuhat vastaajaa pelastusalan eri organisaatioista ja työtehtävistä. Kiitämme kaikkia vastaajia suuresti osallistumisestanne!

Tässä ensimmäisessä blogissa keskitymme epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun esiintyvyyteen. Mitä on epäasiallinen ja väkivaltainen kohtelu ja missä muodoissa sitä esiintyy pelastus- ja ensihoitoalalla? Missä ympäristöissä epäasiallisuutta ja väkivaltaisuutta koetaan ja ketkä kokevat sitä?

On tärkeää huomata, että kyselyn aihe voi aiheuttaa valikoitumisharhaa – epäasiallista tai väkivaltaista kohtelua kokeneet henkilöt ovat luultavasti herkempiä vastaamaan kuin muut. Tuloksia tulee tulkita varovaisesti ja välttää yleistämistä koko alaan.

Väkivaltaa on moneksi

Väkivalta on arkipäiväinen käsite, jonka me kaikki tunnistamme, mutta jonka määrittely on yllättävän haasteellista. Jotkut teot, kuten potkiminen tai aseella vahingoittaminen, tunnistetaan selkeästi väkivallaksi. Näiden fyysisten väkivallan muotojen lisäksi tunnistamme yleisesti myös verbaalisen sekä seksuaalisen väkivallan.

Väkivaltaa voi kuitenkin toteuttaa myös monella muulla tavalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee väkivallan ”vallan, kontrollin tai fyysisen voiman [tahallisena käyttönä] tai sillä uhkaamista” jos ja kun väkivaltateko johtaa henkilön tai ihmisryhmän vahingoittumiseen (Bildjuschkin 2019, s. 5). Tutkija Sherry Hamby on ehdottanut väkivallalle neljän ominaisuuden määritelmää: väkivalta on tarkoituksellista toimintaa, jota väkivallan kohde ei halua eikä tarvitse kokea, ja jonka toteuttaminen aiheuttaa kohteelle haittaa (Hamby 2017). Hankkeen kyselytutkimuksessa päätimme kehittää seitsemän ulottuvuuden määritelmän nojautuen aikaisempaan tutkimukseen: verbaalinen väkivalta, omaisuuden vahingoittaminen tai varastaminen (ns. välineellinen väkivalta), uhkailu, fyysinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta, vihamielisyys sekä syrjintä.

Välineellinen väkivalta kohdistuu henkilön työvälineisiin tai henkilökohtaiseen omaisuuteen, ja sen tarkoituksena on usein aiheuttaa pelkoa, ahdistusta tai muuta negatiivista tunnetta vastaanottajassa. Pelastus- ja ensihoitoalalla tämä voi näkyä esimerkiksi ambulanssin vahingoittamisena tai työkollegan varusteiden piilottamisena tai tahallisena likaamisena.

Uhkailu voidaan nähdä omana muotonaan erillään muista väkivallan muodoista, jonka tarkoituksena on loukata tai aiheuttaa pelkoa. Uhkailu liittyy myös eri väkivaltamuotojen toteuttamisaikeisiin. Esimerkiksi tappamisella tai raiskauksella uhkaaminen, mutta myös seuraaminen ja tarkkailu, täyttävät uhkailun määritelmän.

Vihamielisyys on alakäsite, joka kattaa monia epäystävällisiä vuorovaikutustilanteita kahden henkilön välillä. Vihamielisyyteen voidaan laskea esimerkiksi sosiaalinen eristäminen, juoruilu ja valheiden levittäminen sekä muu työpaikkakiusaaminen.

Syrjintä on laissa kiellettyä toisen henkilön epätasa-arvoista kohtelua henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintää ja muita väkivaltamuotoja yhdistävät muun muassa niiden tarpeettomuus ja ei-haluttu luonne sekä niiden tieteellisesti todistetut henkilö- ja organisaatiohaitat.

Kaikkia näitä muotoja voi esiintyä niin organisaation sisällä, työkollegoiden kesken tai organisaation ulkopuolella, asiakkailta, potilailta tai sidosryhmiltä. Nollatoleranssi-hankkeessa epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua mitattiin näissä molemmissa ympäristössä.

Puolet ovat kohdanneet epäasiallista tai väkivaltaista kohtelua

Epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun kokemus oli yhtä yleistä organisaation sisällä ja ulkopuolella. Vastaajista 535 (52 prosenttia) oli kokenut vähintään yhden epäasiallisen tai väkivaltaisen kohtelun muodon organisaationsa sisällä vähintään kerran viime 12 kuukauden aikana. Vastaavasti 534 vastaajaa (52 prosenttia) oli kokenut vähintään yhden mainituista kohtelumuodoista organisaationsa ulkopuolella kuluneen vuoden aikana.

Yleisimmät epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun muodot olivat vihamielisyys ja verbaalinen väkivalta (Kuvio 1). Neljännes vastaajista oli kohdannut syrjintää organisaation sisällä, kun taas organisaation ulkopuolella koettiin useimmin uhkailua.

Kaikki muut väkivaltamuodot olivat yleisemmin koettu organisaation ulkopuolella kuin työyhteisön sisällä, paitsi syrjintä. Koska vähintään yhden kokemuksen kokeneiden määrät olivat käytännössä samat molemmissa ympäristöissä, tämä tarkoittaa, että yksittäinen vastaaja koki useammin useita eri muotoja organisaation ulkopuolella kuin organisaation sisällä.

Erot ympäristöjen välillä eivät kuitenkaan olleet tasaisia kaikkien muotojen välillä: esimerkiksi vihamielisyyttä koettiin vain 1,4 prosenttiyksikköä useammin organisaation ulkopuolella kuin sisällä, kun taas fyysisessä väkivallassa ero oli moninkertainen.

Yleisimmissä väkivaltamuotojen kokemuksissa oli eroja ympäristön mukaan (Kuviot 2 ja 3). Organisaation sisällä koettiin useimmiten vihamielisyyttä tai verbaalista väkivaltaa, ja organisaation ulkopuolella useimmiten verbaalista väkivaltaa tai uhkailua. Yli seitsemästäkymmenestä eri kyselyssä mitatusta muodosta vain kaksi muotoa löytyivät molempien ympäristöjen yleisimmistä muodoista: ärsyttämismielessä sanotut asiat sekä työn loukkaava arvostelu.

Ensihoitajat kokevat pelastajia enemmän epäasiallisuutta työpaikan ulkopuolella

Rakensimme kaksi eri mittaria, jotka mittaavat epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun kokemuksia eri ympäristöjen välillä. Mittarilla maksimimäärä (49 pistettä) tarkoittaa, että vastaaja oli kokenut jokaisen epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun ylämuodon useita kertoja päivässä, ja minimimäärä, että vastaaja ei ollut kokenut ollenkaan epäasiallista tai väkivaltaista kohtelua, tai että hän ei vastannut kysymyksiin.

Sekä organisaation sisäisen että ulkoisen kohtelun mittareilla oli eroja pelastajien ja ensihoitajien välillä. Erot organisaation sisällä olivat kuitenkin hyvin pieniä: pelastajat kokivat keskimäärin 0,6 pistettä ja ensihoitajat 1,4 pistettä. Alle yhden pisteen ero on melkein viidenkymmenen pisteen skaalalla hyvin pieni.

Organisaatioiden ulkopuolelta tulleen epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun kohdalla ero oli jo huomattavasti suurempi. Ensihoitajat kokivat keskimäärin 7,2 pistettä, mikä oli 5,6 pistettä enemmän epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua kuin pelastajien 1,6 pistettä.

Sukupuolten välillä ei juurikaan eroja

Epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun kokemusmäärät erosivat hieman sukupuolten välillä (Kuvio 4). Naiset kokivat keskimäärin noin 1 pistettä enemmän epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua kuin miehet. Muunsukupuoliset sekä sukupuolensa raportoimatta jättäneet eivät eronneet miehistä tai naisista tilastollisesti, mutta heidän määränsä vastaajista oli hyvin pieni eikä siitä voida luotettavasti vetää johtopäätöksiä.

Organisaation ulkopuolella koetun kohtelun kohdalta nähtiin samanlaiset tulokset, joskin naisten ero miehiin nousi vajaaseen kahteen pisteeseen. Kuitenkin voidaan todeta, että sukupuolikohtaiset erot vastaajien välillä olivat pieniä.

Yhteenveto

Pelastusalalla ja ensihoidossa näyttää vastausten pohjalta esiintyvän paljonkin epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua. Lievä enemmistö oli kokenut jotain epäasiallisuutta kuluneen vuoden aikana. Teon ympäristö näyttää vaikuttavan suuresti kohtelun muotoihin, mikä voi johtua ihmissuhteiden eroista työkollega- ja potilas- tai asiakasympäristöissä.

Työpaikan sisällä koettiin eniten vihamielisyyttä, verbaalista väkivaltaa ja syrjintää: työstä ei annettu tunnustusta, tietoa pimitettiin, tai henkilöitä nolattiin tai ärsytettiin. Asiakkaiden, potilaiden ja sidosryhmien kohtaamisissa korostuivat etenkin verbaalinen väkivalta sekä uhkailu, äänen korottaminen, huutaminen, kiroilu, loukkaukset sekä eleellisesti uhkaileva käytös.

Työpaikan sisällä epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun määrissä ei nähty käytännössä merkittäviä eroja sukupuolten tai pelastajien ja ensihoitajien välillä. Ongelma saattaa piillä laajemmassa organisaatio- tai työpaikkakulttuurissa, eikä niinkään yksittäisissä henkilöissä ja henkilöiden välisissä suhteissa. Valikoitumisharhan takia on kuitenkin varottava yleistämistä koko pelastusalaan ja sen toimintakulttuuriin. On myös huomioitava, että vastaajissa oli naissukupuolisten yliedustusta, mikä voi kieliä vastaajien valikoitumisesta.

Organisaation ulkopuolella tilanne muuttui: ensihoitajat kokivat moninkertaisesti enemmän epäasiallista ja väkivaltaista kohtelua kuin pelastajat. Syytä emme suoraan voi tunnistaa tästä tutkimuksesta, mutta on mahdollista, että ensihoitajilla oli yksinkertaisesti enemmän potilaskohtaamisia, jolloin altistuminen epäasialliselle ja väkivaltaiselle kohtelulle kasvoi. Ensihoitotehtävien luonne voi myös vaikuttaa määrään. Emme pysty tässä tutkimuksessa erottelemaan laajasti ensihoitotehtäviä suorittavia pelastajia (ns. pelastaja-ensihoitajia); jos ensihoitajuus tehtävämuotona altistaisi epäasialliselle ja väkivaltaiselle kohtelulle, näitä tekevien pelastajien tulisi kokea sitä enemmän kuin muiden pelastajien.

Lopputoteamuksena voimme sanoa, että puolet vastanneista oli kokenut epäasiallista tai väkivaltaista kohtelua, mikä ei voi olla vaikuttamatta organisaation työkulttuuriin, henkilöstön motivaatioon sekä terveyteen. Seuraavassa blogijulkaisussa käsittelemme epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun vaikutuksia, niin organisaatio- kuin yksilötasolla.

Nollatoleranssi-hanke jatkuu helmikuun 2025 loppuun asti. Hankkeen tuloksia työstetään pelastusalaa osallistavissa asiantuntijatyöpajoissa, ja tuloksista vedostetaan toimenpide- ja jatkotutkimusehdotukset. Lue lisää hankkeesta osoitteessa https://www.pelastusopisto.fi/nollatoleranssi. Hankkeesta viestitään sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #PTNollatoleranssi.

Lähteet

Bildjuschkin, Katriina; Ewalds, Helena; Hietamäki, Johanna; Kettunen, Hanna; Koivula, Tanja; Mäkelä, Jukka; Nipuli, Suvi; October, Martta; Peltonen, Joonas & Siukola, Reetta (2019). Väkivaltakäsitteiden sanasto. THL – Työpaperi 1/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-211-6

Hamby, Sherry (2017). ”On defining violence, and why it matters”. Psychology of Violence 7(2), 167–180. https://doi.org/10.1037/vio0000117

Oliver Saal
Tutkija ja projektipäällikkö
Nollatoleranssi-hanke