Lukukauden loppusuora on menossa ja kevään kiireet huipentuvat tutkintokoulutuksen osalta Pelastusopistolla päätösjuhlaan. Vaikka päätösjuhla on erityisesti valmistuvien hätäkeskustoiminnan ja pelastustoimen ammattilaisten juhla, on se samalla myös Pelastusopiston henkilöstölle ehkä se kaikkein antoisin päivä. Päätöspäivänä konkretisoituvat ylä- ja alamäet, tehty työ ja oppimisen mahdollistaminen siihen, kun pääsemme näkemään opiskelijoiden siirtymisen hätäkeskustoiminnan ja pelastustoimen uralle kasvaviksi ammattilaisiksi.

Valmistuvat hätäkeskuspäivystäjät, pelastajat, alipäällystö ja päällystö ovat tilanteessa, jossa voidaan sanoa olevan työntekijän markkinat. Työvoimapulasta kärsii moni toimiala, eikä pelastusala tee tähän poikkeusta. Työvoimapulaan vastataksemme meidän pitää kouluttaa pelastajia tulevina vuosina yli 1 000 enemmän kuin nykyisellä tahdilla koulutetaan. Tämä aiheutuu muun muassa pelastustoimeen kuuluvan henkilöstön varallaolojärjestelmien muutoksista sekä palvelutasopäätösten toteutumisen mahdollistumisesta.

Pelastusopisto kouluttaa hätäkeskustoiminnan ja pelastustoimen ammattilaiset laadukkaasti ja kustannustehokkaasti

Vastasimme kasvaneeseen hätäkeskuspäivystäjätarpeeseen nostamalla koulutuksen aloituspaikkoja sekä järjestämällä ylimääräisen hätäkeskuspäivystäjäkurssin vuosina 2021–2022. Ylimääräisen kurssin järjestäminen verrattain lyhyellä suunnittelun aikajänteellä toi omat haasteensa esimerkiksi henkilöstöresurssien ja majoituksen osalta, mutta joulukuussa 2022 valmistui yli 20 hätäkeskuspäivystäjää enemmän kuin normaalisti. Hyödynnämme ylimääräisen kurssin järjestämisestä saatuja oppeja nyt pelastajalisäyksen suunnittelussa.

Pelastajalisäyksen toteutuksessa meillä on edessä huomattavasti isompi ponnistus. Olemme jo nostaneet pelastajan koulutusohjelman opiskelijamäärää vuodesta 2021 alkaen: tällä hetkellä Pelastusopistossa opiskelee vuosittain 216 tulevaa pelastajaa aiemman 180 opiskelijan sijaan. Valmistuvia pelastajia on 144 henkilöä/vuosi, kun aiemmin se oli 120. Pelastajalisäyksen myötä tulemme kouluttamaan kaksinkertaisen määrän uusia pelastajia, kokonaismäärän ollen 288 pelastajaa vuodessa.

Olemme jo tehneet suunnitelmat ja osan valmistelevista toimenpiteistä tuon yli 1000 pelastajan lisämäärän kouluttamiseen. Tähän suunnittelutyöhön osallistuu Pelastusopiston henkilöstöä kaikilta vastuualueilta. Työtä tehdään niin osaamistavoitteiden, toteuttamissuunnitelmien, viestinnän, hankintojen kuin tietysti toimivien lukujärjestysten osalta. Voimme toteuttaa suunnittelemamme pelastajalisäyksen vain, jos saamme riittävän rahoituksen.

Alueellinen koulutus ei ole hyvä ratkaisu suureen koulutustarpeeseen

Julkisuudessa on ollut keskustelua eri alueiden halukkuudesta järjestää pelastajatutkintoa omalla alueellaan. Tarkastelimme tätä mahdollisuutta lisäyksen suunnittelun alkuvaiheessa, mutta emme pitäneet toteuttamista tarkoituksenmukaisena.

Yksittäisillä alueilla toteutetuilla kursseilla ei olisi lisäyksen kokonaismäärään niin huomattavaa vaikutusta, että niitä olisi kannattavaa järjestää. Koulutuksen laadun varmistaminen olisi vaatinut suurempaa taloudellista panostusta kuin Pelastusopistolla järjestettävä koulutus. Pelastusopistolla toteutettava pelastajalisäys hyödyntää jo olemassa olevia resursseja niin henkilöstön kuin käytettävien varusteiden sekä harjoituskohteiden osalta kampuksella ja harjoitusalueella.

Pelastajalisäyksen onnistuminen on koko pelastusalan yhteinen asia

Pelastajalisäyksen toteuttaminen ei ole pelkästään Pelastusopiston juttu, tämä on koko pelastustoimen yhteinen haaste. Olen säännöllisesti kysellyt pelastajiksi valmistuvilta opiskelijoita, miksi he ovat hakeutuneet opiskelemaan Pelastusopistolle. Lähes kaikki ovat olleet alasta itsestään kiinnostuneita, eivät niinkään siitä, että opintososiaaliset edut ovat hyvät tai Pelastusopisto on niin mukava opiskelupaikka.

Pelastusalan on siis näyttäydyttävä tuleville ammattilaisille houkuttelevana. Pelastustoimen kiinnostavuus ja vetovoimaisuuden edistäminen on meidän yhteinen asiamme, niin sisäministeriön, Pelastusopiston kuin hyvinvointialueiden pelastustoimea toteuttavien pelastuslaitosten.

Hallitusohjelmakirjauksia seuraten,

Pekka Lindholm
Koulutuspäällikkö
Pelastustoiminnan koulutuksen vastuualue

112 Suomi -sovelluksen yleistyttyä hätäkeskuspäivystäjä joutuu yhtä useammin vastaamaan kysymykseen ”Soitan tästä sovelluksesta, etkö sinä näe, missä olen?”. Vastaus on aina kieltävä. Sovellus tai satelliitti ei kerro päivystäjälle, millä kadulla, missä talossa tai varsinkaan missä asunnossa ilmoittaja on. Tulos on parhaimmillaan oikean talon päällä, mutta päivystäjän tulee kuitenkin aina tarkistaa tieto ilmoittajalta, jotta apu saadaan varmasti oikeaan paikkaan.

Hätäpuhelulle tehdään automaattinen paikantaminen jo ilmoitusjonossa, jolloin puhelun auetessa päivystäjä saa paikannustuloksen järjestelmään heti. Ongelma on kuitenkin se, että tekniikka on haavoittuvaista. Järjestelmä ei tuota välttämättä tietoa siitä, kuinka tarkka paikannustulos on: tuleeko se GPS:n kautta vai mastopaikannuksena 10 km päästä.

Hätäkeskuspäivystäjien on tarkistettava osoite joka kerta, minkä vuoksi manuaalista paikantamista opetetaan opintojen alusta asti. Välillä puhelin ei tarjoa paikannustietoa ollenkaan, vaikka SIM-kortti on paikallaan ja välillä puhelu taas näyttää tulevan toiselta puolelta maata. Osoitekenttään voi ilmestyä myös liittymän laskutustieto, joka voi olla ilmoittajan työnantajan osoite.

Katuosoitteen lisäksi opinnoissa korostetaan karttakysymysten tekoa. Lähes samannimisiä teitä tai maastopaikkoja voi löytyä kunnasta useita, ja pahimmillaan virheellinen valinta voi lähettää ambulanssin tai paloauton kymmeniä kilometrejä väärään suuntaan.

Tapahtumapaikka tien päällä voi aiheuttaa haasteita: ”Ollaan ajamassa Vantaalta Pallakselle ja tässä suoralla tapahtui kolari…”

Haastavimpana paikannustyyppinä pidetään usein tielle paikantamista, jolloin ilmoittaja on matkalla jostain jonnekin ja joutuu soittamaan hätäpuhelun. Tutullakin tieosuudella voi olla vaikea kertoa tien nimeä, tarkkaa paikkaa tai viimeisintä risteystä. Ja kukapa ei olisi torkahtanut pidemmillä apukuskin paikalla ja havahtunut kysyäkseen ”missä me ollaan?”.

Hätäpuheluiden paikantaminen on viimevuosina helpottunut huomattavasti GPS-paikantuvien älypuhelimien myötä, mutta edelleen päivystäjä joutuu arvioimaan ilmoittajan antamia tietoja, paikannustuloksen oikeellisuutta ja sitä, kuinka summittaisella tuloksella ensihälytyksen uskaltaa tehdä. Pelastusopiston käyttämässä Erican EDU-kannassa ei ole mahdollisuutta satelliittipaikantaa puheluita kuten hätälinjan ns. kovassa kannassa tehdään, joten opiskelijat oppivat alusta asti haastattelemaan ilmoittajaa niin kuin se ongelmatapauksissa tehtäisiin.

112 Suomi -sovellus auttaa myös manuaalisessa paikannuksessa

112 Suomi -sovelluksen etu on se, että puhelun sijaintitieto päivittyy koko puhelun ajan, mikäli se on laitteen asetuksissa sallittu. Matkapuhelinten oma AML-paikannus käyttää GPS- tai Wi-Fi-verkkoa ja toimii taustalla automaattisesti. Android-puhelimet paikantuvat puhelun alussa, sekä puhelun aikana kasvavalla viiveellä (5-15-30-sekuntia). iOS-puhelimet paikantuvat vain kerran.

Paras tulos saadaankin yleensä käyttämällä puhelimen oman paikannuksen lisäksi 112 Suomi -sovellusta. Mikäli paikannustieto ei välity, voi ilmoituksen tekijä tarvittaessa luetella sovelluksen etusivulla näkyvät koordinaatit, jolloin päivystäjä voi varmistua paikasta esimerkiksi maastoalueella.

Tekniikasta ja satelliiteista huolimatta saamme paikannuksen tunneilla edelleen työntää kädet saveen ja hakea osoitteita, maastopaikkoja ja koordinaatteja niin kuin kenttäviranomaiset suunnistaisivat kohteisiin pelkän paperikartan avulla. Yritämme innostaa opiskelijoita kiinnostumaan karttamerkeistä, tienviitoista, ilmansuunnista ja muista ihan perusyleissivistykseen kuuluvista asioista. Näin myös Lapin hiihtoladuilla tai Möhkön pitkospuilla kompuroiva kansalainen saa tarvittaessa apua, ja viranomaiset löytävät oikeaan paikkaan mahdollisimman jouhevasti.

Emma Ruotsalainen
Opettaja
Hätäkeskustiimi