Alisa Puustinen, erityisasiantuntija, sisäministeriö
Tietämättömyyden verho on läsnä liki päivittäin kaikessa päätöksenteossa, ja se aiheuttaa organisaatioissa epävarmuutta, epäselvyyttä ja monitulkintaisuutta. Minkä tahansa kriisin yllättäessä tiedon tarve on alussa suurin, mutta samalla tietämys asioiden tilasta kaikkein heikointa – kuten esimerkiksi koronapandemia hyvin kouriintuntuvasti opetti. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tietoa tilanteesta kertyy.
Yllättävissä tilanteissa teemmekin päätökset väistämättä puutteellisen tiedon varassa. Verho, tai esirippu, alkaa raottua vasta siinä vaiheessa, kun näytös on jo hyvässä vauhdissa.
Yllätysten edessä
Mikä siis avuksi tilanteisiin, joissa olemme yllätysten edessä? Turvallisuusviranomaisille tuttu toimintamalli on varautuminen.
Varautuminen tarkoittaa yksinkertaisesti valmistautumista erilaisiin onnettomuuksiin, häiriöihin tai kriiseihin. Varautuminen edellyttää kuitenkin ennakointia: on oltava jonkinlainen käsitys siitä, mitä tulevaisuudessa saattaa olla odotettavissa. Usein lainatun Sitran määritelmän mukaan ennakointi tarkoittaa ”tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamista, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kartoittamista ja toimenpiteiden määrittelyä toivottuun tulevaisuuteen pääsemiseksi”.
Yllättävän usein ajattelemme, että ennakointi on lähinnä nippu teknisiä menetelmiä, joilla keräämme – ja toivottavasti myös analysoimme – dataa ja informaatiota ympäristöstämme. Tämä kuitenkin kaventaa ajatusta ennakoinnista merkittävästi.
Tulevaisuusajattelu – uusi kansalaistaito?
Saattaakin olla parempi lähestyä teemaa tulevaisuusajattelun kautta. Tulevaisuusajattelun on katsottu olevan jopa uusi mahdollinen kansalaistaito.
Tulevaisuusajattelu ja tulevaisuuksien tutkimus voidaan ymmärtää tapoina jäsentää elämää, valintoja ja päätöksiä. Tulevaisuusajattelussa on kolme perusperiaatetta, joiden mukaan 1) tulevaisuutta ei voi ennustaa, 2) tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja 3) tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Tulevaisuusajattelussa on lupa käyttää mielikuvitusta ja luovuutta sekä visioida ihmeellisiä tai mahdottomalta tuntuvia skenaarioita.
Aivan ”huuhaata” emme kuitenkaan ole kuvittelemassa, vaan tulevaisuusajattelussa olennaista on mahdollisten tulevaisuuksien lisäksi kuvitella myös mahdolliset polut näihin tulevaisuuksiin. Millaisia asioita pitää tapahtua, jotta esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden päästä olemme täysin hiilineutraali yhteiskunta? Mitkä ovat askelia, joilla kuviteltuun, ja tässä tapauksessa myös toivottuun, tulevaisuuteen päästään?
Lisäksi meidän täytyy pystyä kuvittelemaan niitä kehityskulkuja, jotka saattavat ajaa meitä kohti epätoivottavia todellisuuksia. Tällaisten mahdollisten polkujen kuvaamisen jälkeen saatamme nähdä, millaisia valintoja meidän tulee tehdä nyt, jotta epätoivottavan polun alkupäähänkään ei päädytä.
Irti nykyhetkestä
Sisäasiainhallinnon ennakointiverkosto kokeili oman tulevaisuusajattelunsa laajentamista vuoden 2023 aikana luomalla skenaarioita mahdollisista tulevaisuuksista. Skenaarioita on sittemmin hyödynnetty niin strategisessa kuin taloudenkin suunnittelussa.
Prosessissa huomasimme, että meillä turvallisuusalalla on vahva taipumus päätyä kuvittelemaan ennemmin dystooppisia kuin positiivisia tulevaisuuksia. Työskentelymme on arjessa niin riski- ja uhkaorientoitunutta, että siitä on vaikea päästää irti. Kuitenkin juuri arjesta ja ”business as usual” -ajattelusta irti päästäminen olisi yllätyksiin varautumisessa tärkeää.
Yllätys on lähtökohtaisesti aina jotain, mitä emme ole osanneet ottaa huomioon tai kuvitella tapahtuvaksi. Silti, mitä erilaisempia skenaarioita olemme kuvitelleet, sitä paremmin olemme ottaneet huomioon vaihtoehtoisia kehityskulkuja. Kysymys ei ole niinkään siitä, että osaisimme ennustaa kaiken tapahtuvan ja meillä olisi jokaiseen ennustettuun skenaarioon valmis toimintamalli. Ei. Kysymys on ajattelutavan muuttumisesta.
Toisinajattelun tärkeys
Olen kuullut käytettävän sanontaa, jonka alkuperää en ole onnistunut selvittämään. Sanonta ”kaikki olivat kanssani samalla puolella, ja sitten vene kaatui” kuvaa hyvin yllätyksiin valmistautumista. Jos olemme kaikki aina samaa mieltä emmekä uskalla kyseenalaistaa nykyisiä toimintamallejamme, ajaudumme yllätysten edessä hyvin suurella todennäköisyydellä ongelmiin.
Ennakointi ja tulevaisuusajattelu itsessään antavat meille skenaarioita eli kuvitelmia mahdollisista kehityskuluista, jolloin voimme valmistautua useampaan vaihtoehtoon. Kuitenkin vielä tärkeämpää on, että tulevaisuusajattelu kannustaa ja opettaa toisinajatteluun. Olemme usein niin kiinni arjen ongelmissa, ettemme näe niiden ulkopuolelle – havaitsematta voivat jäädä niin mahdollisuudet kuin uhkatkin.
Kun uskallamme hetkeksi irtautua hektisestä puurtamisesta, pysähtyä ja visioida, saatamme päästä kurkistamaan myös tietämättömyyden verhon taakse.
