Liesipalojen syttyminen, vaikutukset ja ehkäisy 24.3.2022 24.3.2022 Hankkeet Etusivu Tutkimus ja kehitys Hankkeet Liesipalojen syttyminen, vaikutukset ja ehkäisy Liesipalojen syttyminen, vaikutukset ja ehkäisy Hankkeen kesto:1.9.2020–31.12.2022Hankkeen rahoitus:PalosuojelurahastoHankkeen koordinointi:Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto ja hankkeen muut toteuttajat ovat Pelastusopisto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Hankkeen kuvaus Hankkeessa kootaan tiedonhaulla ja kyselyillä kokonaiskuva liesiturvallisuuden vaarantumisesta ja tuotetaan kokeellisten tutkimusten avulla uutta tietoa liesipalojen syntymekanismeista ja niiden ennaltaehkäisystä. Hanke tuottaa tietoa teknologian hyödyistä ja on omiaan edistämään aiempaa turvallisemman teknologian käyttöönottoa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa varhaisessa vaiheessa sammutettujen tulipalojen jälkeisestä asumisterveellisyydestä. Altisteiden muodostumista mitataan sekä laboratoriomittakaavassa että todellisissa asuinympäristöissä tehtävissä testeissä. Hankkeen tuloksista laaditaan tieteellisiä artikkeleita ja kokeellista tutkimusta esitellään pelastusalan tapahtumissa. Hankkeessa tuotetaan myös koulutusmateriaalia. Hanke lisää osaamista useilla eri toimijatahoilla, pelastustoimessa, sote-palveluissa, kolmannella sektorilla ja ihmisten arjessa. Aalto yliopisto Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hankkeen tavoitteet Hankkeen päätavoitteena on luoda kokonaiskuva liesipalojen syistä ja niiden ennaltaehkäisystä sekä hankkia tietoa pienten huoneistopalojen jälkeisestä asumisturvallisuudesta. Hankkeen osatavoitteet ovat: Luoda kokonaiskuva liesiturvallisuuden vaarantavista erehdyksistä ja unohduksista Luoda ymmärrys keittotasoihin liittyvistä syttymismekanismeista ja niiden ehkäisystä Luoda käsitys liesipalojen ja ylikuumentumisten aiheuttamista terveysvaikutuksista Tuottaa turvallisuussuosituksia sekä video- ja kuvamateriaalia ja tapausesimerkkejä turvallisuuskoulutusta ja valistusta varten. Liesipalojen syttyminen, vaikutukset ja ehkäisy -hankkeen etenemistä voi seurata verkkosivuilta: LIESIPALO – ignition, effects, and prevention of cooktop fires SPEK.fi/liesiturvallisuus Lisätietoja Lisätietoja: Marjaleena AatamilaTutkija029 545 3528 Juha LaitinenTutkija029 545 3443 Hankkeen tietosuojaseloste Koulutuskiertueen tietosuojaseloste Artikkelien selaus EdellinenSeuraava Kaikki hankkeet