Syyslukukausi on edennyt oppilaitoksissa ja niinpä meidänkin kolmannen lukukauden pelastajaopiskelijamme pääsivät viimeistelemään teoriassa käytyjä turvallisuusviestinnän oppeja harjoituskohteisiimme oikeissa turvallisuusviestinnän olosuhteissa.
Harjoituksemme sisältö on kokenut uudistuksia – opiskelijamme muun muassa pitävät oppitunteja turvallisuuteen liittyvistä aiheista, esimerkiksi savun vaarallisuudesta. Harjoituskohteetkin ovat Pelastusopistolla vuosien varrella vaihdelleet, mutta yksi kohteistamme on edelleen peruskoulu. Tällä kertaa kollegani valitsi koulut harjoitukseen tästä oppilaitoksemme läheltä. Se oli hyvä valinta, koska pääsimme kokeilemaan uudistunutta harjoitustamme kokeneille kouluille. Näille kyseisille kouluille olemme pitäneet paljon harjoituksia koko Pelastusopiston olemassaolon ajan. Koulujen kokemus näkyi myös siinä, että osa kouluista oli hyvin varautunut harjoitukseemme, ja tulipa sieltä myös kosolti toiveita tuntien sisältöön.
Myös itselleni tilanne toi muistoja mieleen – omat ensimmäiset käytännön harjoitukset turvallisuusviestinnän parissa tulivat aikanaan tehtyä juuri yhdessä tämän syyslukukauden harjoituskohteista.
Harjoituksen suunnittelut pärähtivät kesän jälkeen hyvin käyntiin, ja peruskoulujen ensimmäisten kouluviikkojen jälkeen yhteyshenkilöihin oli selvästi helpompi pitää yhteyttä. Kiirettä oli siis muuallakin kuin meillä Hulkontien kampuksella.
Harjoituksista hyviä kokemuksia
Varsinaisissa harjoituksissa oli riemastuttavan mukavaa kuulla kokeneiden peruskouluopettajien ja rehtorien hyviä kokemuksia, sekä aikaisemmista Pelastusopiston harjoituksista että myös tämän syksyn uudistuneista harjoituksistamme.
Opiskelijamme pitivät pareittain harjoitusoppitunteja ennalta valikoiduissa luokissa. Keräsimme tarkempaa palautetta näistä turvallisuusviestinnän oppitunneista sekä ulkona pidetyistä rasteista, kuten kalustoesittelystä. Tätä kautta opiskelijamme sekä me opettajat saimme muutakin ”kotia viemistä” suullisten kehujen lisäksi.
Saatu palaute kertoo selvästi, että harjoitus kuuluu opetussuunnitelmiimme myös tulevaisuudessa ja täyttää osaltaan asetettujen osaamistavoitteiden vaatimukset. Yhteiskunnan tilanne on mitä on, ja meidän pitää olla myös osaltamme vahvistamassa kansalaisten turvallisuuden tunnetta osana pelastustoimea. Toivon omalta osaltani, että opiskelijamme täyttävät tulevaisuudessakin tätäkin lakisääteistä pelastustoimen tehtävää osana äärimmäisen hienoa tulevaa ammattiaan.
Seuraamme tilannetta ja kehitämme toimintaamme
Me onnettomuuksien ehkäisyn tiimissä seuraamme tilannetta tarmokkaasti ja kehitämme toimintaamme, mikäli siihen perusteita tai tarpeita tulee esiin.
Jatkossa onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka pelastajakurssien kaksinkertaistuminen alkaa näkyä esimerkiksi edellä esitellyn harjoituksen tihentymisenä aina kulloiselle koululle.
Tällä hetkellä kolmannen lukukauden pelastajaopiskelijat ovat jo seuraavan ja näin ollen viimeisen turvallisuusviestinnän tehtävänsä suorittaneet. Kyseessä on astetta itsenäisemmin suunniteltu päiväkoteihin tehtävä harjoitus. Näiden suoritusten jälkeen turvallisuusviestinnän opinnot alkavat olla valmiit. Todettakoon kuitenkin, että onnettomuuksien ehkäisyn opiskelu toki jatkuu heillä vielä valvonnan opiskelun parissa.
– Aki, OE-mies henkeen ja vereen
Aki Parkkisenniemi
Opettaja
Onnettomuuksien ehkäisyn tiimi

