Huoli pelastajien työllistymisestä
Uusi lukukausi on hyvässä vauhdissa Pelastusopistolla. Valtakunnalliseen pelastajatarpeeseen vastaamista on jatkettu, mistä konkreettisena merkkinä ovat nyt neljä aloittanutta pelastajakurssia eli 120 uutta pelastajaopiskelijaa (seuraavat 120 uutta opiskelijaa aloittaa syksyllä). Täysin huolettomana en heitä toivottanut tervetulleiksi. Tuoreessa muistissa ovat joulukuussa valmistuneiden pelastajien työllistymisluvut: yli puolella ei ollut valmistumispäivänä tietoa työpaikasta. Luku vaikuttaa kerrassaan käsittämättömältä: miten voi olla mahdollista, että Suomen valtio sijoittaa merkittävän (joskin riittämättömän) euromäärän opiskelijalisäykseen, mutta samainen valtio ei huolehdi siitä, että hyvinvointialueet palkkaisivat valmistuneet. Edelleen yhtälön logiikkaa häiritsee tieto, että valtion valvontaviranomainen samaan aikaan paukuttelee uhkasakkoja toimintavalmiuden turvaamiseksi.
Pelastusopiston tulisi nostaa vuonna 2027 pelastajien kurssikokoa 36:een, tällä hetkellä kurssikoko on 30. Onko kurssikoon kasvattamisessa mitään järkeä, kun tälläkään volyymilla kenttä ei pysty työllistämään kaikkia? Ei ole kenenkään etu kouluttaa pelastajia työttömyyskortistoon. Raadollinen tosiasia on, että pelastajatarve ei ole hävinnyt mihinkään, mutta kun ei ole rahaa palkata, miksi kouluttaa liikaa. Toki reserviä tarvitaan, mutta puolet valmistuneista on ehdottomasti liikaa reserviin.
Pelastajakoulutuksen kehittämistarpeet
Samaan aikaan, kun arvuuttelemme oikeita kurssikokoja ja painimme tuottavuustavoitteiden (lue säästöjen) kanssa, tulee eri suunnilta paineita pelastajakoulutuksen kehittämiseksi. Perustellustikin on nostettu esiin Ukrainan sodan opit, esim. Pelastus- ja ensihoitoalan unioni JHL:n puheenjohtaja Petteri Häyrinen blogissaan 21.11.2025. Hän on huolissaan mm. siitä, että pelastajilla ja ensihoitajilla ei ole luotiliivejä, eikä heitä kouluteta aseen käyttöön. Pelastusopisto opettaa ensihoidon opinnoissa toimimista uhka- ja väkivaltatilanteissa normaalioloissa. Tähän liittyen Pelastusopistolla ovat myös suojaliivit ensihoitoyksiköissä. On laajemman keskustelun paikka, tarvitaanko pelastajakoulutukseen sisällyttää aseen käyttöä, eikä se ole oppilaitoksen päätettävissä oleva asia. Itse harkitsisin asiaa todella tarkkaan, enkä tässä hetkessä ole tämän kannalla. Ukrainan oppien pohjalta Pelastusopistolla on käynnissä sortumapelastamisen hanke, jossa tuotetaan valtakunnallinen koulutuspolku toimimiseen näissä tilanteissa.
Häyrinen peräänkuuluttaa myös toimia tutkinnon uudistamiseen siten, että se vastaa pelastajien tämän hetken työtä. Pelastajatutkinnon lisäksi heille tarvittaisiin lähi- tai sairaanhoitajan koulutus. On kuitenkin syytä muistaa, että pelastajan rooli ensihoidossa on määritelty asetuksessa. Häyrinen viittaa virheellisesti Helsingin Pelastuskouluun, jossa hänen mukaansa koulutetaan pelastajia nimenomaan Helsingin kaupungille ja jossa on mahdollisuus suorittaa tutkinto, jossa pelastus- ja ensihoitoalan koulutukset on yhdistetty. Helsingin Pelastuskoulu noudattaa Pelastusopiston opetussuunnitelmaa kouluttaen pelastajia laajemminkin kuin pelkästään Helsingin kaupungin tarpeisiin, eikä Pelastuskoulu suinkaan anna ensihoitoalan tutkintoa. Kyseessä on pelastajatutkinnon jälkeen erillisenä oppisopimuskoulutuksena suoritettava tutkinto, jolloin opiskelija on palvelussuhteessa työnantajaan. Sama käytäntö on ollut jo vuosia useammallakin pelastuslaitoksella.
Pelastustoimi osana kokonaisturvallisuutta – vaihtoehtona valtiollistaminen?
Olen Petteri Häyrisen kanssa samaa mieltä siitä, että pelastajat ja ensihoitajat ansaitsevat selkeän roolin osana turvallisuusviranomaisten kokonaisuutta. Menenpä vielä askeleen pidemmälle: mielestäni pelastustoimi kokonaisuudessaan ansaitsee selkeämmän roolin. Kaikki tahot eivät nimittäin edelleenkään miellä pelastustoimea sisäisen turvallisuuden ja samalla kokonaisturvallisuuden toimijaksi, koska pelastustoimi on ns. soteperheessä, eikä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa samassa kokonaisuudessa. Tästäkin syystä tervehdin itse lämpimästi ajatusta, että pelastustoimen valtiollistamisesta tehdään selvitys. Objektiivisuuden turvaamiseksi selvityksen tekijänä pitää olla henkilö/henkilöt, joilla ei ole kytkentää pelastustoimeen. Ei siis esimerkiksi ketään eläköitynyttä pelastusjohtajaa tai sisäministeriön virkamiestä. Enkä pitäisi yhtään huonona sitäkään, että vakavasti pohdittaisiin turvallisuusministeriötä, joka kokoaisi yhteen kaikki turvallisuudesta eri sektoreilla vastaavat tahot.
Mervi Parviainen
rehtori

