Pelastusopisto on päättänyt yhteistoimintamenettelyssä useita talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä tuottavuusohjelman mukaisesti. Pelastusopiston tavoitteena on sopeuttaa toimintaa valtionhallinnon tuottavuus- ja säästötavoitteisiin sekä varmistaa Pelastusopiston lakisääteisten tehtävien hoitaminen myös tulevina vuosina olemassa olevalla rahoituksella.
Neuvottelujen taustalla ovat valtionhallinnon tuottavuusohjelma ja Pelastusopiston tulevien vuosien rahoitukseen kohdistuvat säästöt. Pelastusopiston kehysrahoitusta leikataan lisää vuodesta 2027 alkaen noin 450 000 euroa vuodessa. Kokonaisuudessaan vuoden 2027 rahoitus on noin 600 000 euroa pienempi kuin vuonna 2026.
Vuoden 2027 rahoitukseen Pelastusopistolle on jo osoitettu yhteensä noin 1,4 miljoonan euron tuottavuustoimenpiteet, joita on käsitelty osin jo aiemmissa yhteistoimintamenettelyissä ja joiden toimeenpano jatkuu edelleen. Kokonaisuutena säästöt edellyttävät merkittäviä tuottavuustoimia, koska rahoitus ei enää kata toimintamenoja, yleiskustannusten korotuksia eikä tarvittavia investointeja.
Lopullinen tuottavuusohjelman toimeenpanopäätös sisältää sekä laajoja toimintatapojen uudistamisia että henkilöstöön ja ulkopuolisiin tukipalveluihin kohdistuvia muutoksia. Päätöksessä on muun muassa henkilöstöetuuksia, hallinto- ja tukipalvelujen järjestämistä, opetustoiminnan resursointia sekä eräiden toimintojen supistamista tai uudelleenjärjestelyä koskevia toimenpiteitä.
Pelastusopisto pyrkii ensisijaisesti toteuttamaan henkilöstömäärän vähentämistä eläköitymisten ja määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisten kautta. Osa toimenpiteistä voi kuitenkin johtaa henkilöstövaikutuksiin, mukaan lukien virkojen vähentämiseen tilanteissa, joissa tehtävät ovat pysyvästi vähentyneet tai päättyneet kokonaan.
Yhteistoimintamenettely on ollut osa talouden tasapainottamisen valmistelua. Neuvottelujen aikana on haettu näkemyksiä myös henkilöstöltä sekä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Toimeenpano aloitetaan heti.
Tulevien vuosien rahoitusnäkymä on edelleen epävakaa, ja Pelastusopiston on varauduttava myös uusiin lisärahoitusleikkauksiin. Tämä tarkoittaa, että toiminnan supistamista ja uusien säästömahdollisuuksien etsimistä on jatkettava määrätietoisesti myös tulevina vuosina.
Lisätietoja:
Mervi Paakkinen,
rehtori
029 545 3470
Kaarina Halonen,
hallintojohtaja
029 545 3437
Sähköpostit ovat etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi

