Pelastusopiston pelastustoiminnan johtamisen yliopettaja Matti Honkanen on saanut Paloristin ansiomerkin. Paloristi on pelastustoimen korkein ansiomerkki, ja se myönnetään tunnustuksena ansioituneesta työstä pelastustoimen hyväksi.
Sisäministeri Mari Rantanen antoi 18.9.2026 Paloristin kahdeksalle pelastustoimen eri tehtävissä ansioituneelle henkilölle. Paloristi annetaan kunnostautumisesta sammutus- ja pelastustyössä sekä ansiokkaasta palveluksesta palokunnassa tai muussa palontorjuntatyössä. Sen voi saada myös henkilö, joka on asiantuntemuksellaan tai muulla tavalla tehokkaasti avustanut palontorjuntatyötä.
Vuosikymmenten työ pelastustoiminnan johtamisen kehittämiseksi
Honkanen on tehnyt pitkän uran pelastusalalla ja kehittänyt erityisesti pelastustoiminnan johtamismenetelmiä ja -osaamista. Pelastusopistolla hänen työhönsä on kuulunut muun muassa päällystön opetus ja täydennyskoulutus, tilanne- ja johtokeskustoiminta, suuronnettomuuksien johtaminen sekä viranomaisyhteistyö.
Honkanen on ollut mukana lukuisissa pelastustoiminnan johtamista kehittävissä hankkeissa ja työryhmissä sekä valtakunnallisten suuronnettomuusharjoitusten kehittämisessä. Viime vuosina hän on toiminut muun muassa PTJ 2.0 ja OKA-analyysi-hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeessa kehitettiin ja yhtenäistettiin pelastustoiminnan ja onnettomuustilanteen johtamista valtakunnallisesti.
Honkanen sai vuonna 2022 myös Vuoden Palomies -tunnustuksen ansiokkaasta työstään pelastusalan johtamismenetelmien ja osaamisen kehittämiseksi.
– Paloristin ansiomerkki tuli minulle yllätyksenä, ja tietenkin tällainen huomionosoitus lämmittää aina mieltä. Arvostan suuresti sitä, että olen saanut näin merkittävän tunnustuksen pelastusalalta, Honkanen kertoo.
Paloristit luovutetaan myöhemmin Säätytalolla järjestettävässä tilaisuudessa. Paloristejä on annettu vuodesta 1944 lähtien ennen tämänvuotisia tunnustuksia yhteensä 259.
Lämpimät onnittelut Matulle koko Pelastusopiston puolesta!

