Avoimet työpaikat: Tutkija 11.11.2021 11.11.2021 Työpaikat Pelastusopistossa on haettavana tutkijan määräaikainen virkasuhde ajalle 1.1.2022-31.10.2023. Virkasuhde on viraston yhteinen ja sijoittuu Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluihin (TKI). Etsimme tutkijaa vastaamaan Pelastuslaitoisen ilmoitusmenettelyt ja viranomaisyhteistyö palojen tutkinnassa -hankkeen käytännön toteutuksesta ja koordinoinnista yhteistyössä pelastustoimen eri toimijoiden, poliisihallituksen ja valtakunnansyyttäjän viraston kanssa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa pelastusviranomaisten asiantuntijaroolia palontutkintaa koskevan selvitystyön toteuttamisessa. Hankkeessa laaditaan kansallinen ohjeistus pelastusviranomaisen asiantuntijalausunnosta epäillyn palorikoksen tutkinta- ja oikeusprosessia varten, selvitetään pelastuslaitosten ensivaiheen dokumentoinnin nykytilaa ja kehittämistarpeita sekä seurataan ilmoitusmenettelyn vaikuttavuutta ja tuetaan sen vakiintumista. Tutkijan tehtävänä hankkeessa on mm. tutkimusaineiston keruu, analyysi ja julkaiseminen sekä vaikuttavuuden seuranta ja raportointi. Tutkija toimii hankkeen projektipäällikköna ja vastaa hankkeen toteutumisesta hankesuunnitelman mukaisesti. Tutkija järjestää hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit sekä muut tilaisuudet ja toiminnat. Tutkija laatii myös hankkeen viestintäsuunnitelman ja vastaa osaltaan hankkeen tiedotuksesta sekä asiakirjahallinnasta. Tutkija suunnittelee myös hankkeelle tehtävät hankinnat sekä seuraa budjetin toteutumista ja työaikojen kohdentumista yhdessä Pelastusopiston muun henkilöstön kanssa. Tutkija osallistuu myös TKI-yksikön muihin tehtäviin tarpeen mukaan. Linkki työpaikan tarkempaan kuvaukseen: https://haku.valtiolle.fi/Public/Assignment.aspx?guidAssignment=58ecfae3-c16d-4562-be24-a16ed42c8cd1 Jaa: Facebook Twitter Linkedin Email Artikkelien selaus Seuraava Arkisto