Valintaperusteet Etusivu Tutkintokoulutus Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) Valintaperusteet Valintaperusteet Pelastusalan päällystötutkinnon (AMK) päivätoteutuksessa koulutettavan tulee Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain (1164/2013) ja asetuksen (1352/2016) mukaan täyttää seuraavat vaatimukset: on suorittanut jonkun seuraavista koulutuksista lukion oppimäärä tai ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto tai aikuiskoulutuslain mukainen ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto tai aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaisen poliisipäällystön virkatutkinnon, poliisialipäällystöntutkinnon, poliisipäällystön virkatutkinnon, poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon tai ulkomainen koulutus, joka antaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Koulutukseen ei voi hakea korkeakoulututkinnolla vaan hakijan tulee käyttää aiempaa toisen asteen tutkintoa. Pelastusalan koulutukseen valittavalta edellytetään rehellisyyttä ja luotettavuutta. Lisäksi hänen tulee olla nuhteeton eikä hänellä saa olla sellaisia sidonnaisuuksia, jotka vaarantavat pelastusalan tehtävien asianmukaista ja riippumatonta hoitamista. Hakijan tulee olla pelastustoimen tehtävään terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään sopiva. Hakija ei käytä eikä ole käyttänyt huumausainelain (373/2008) 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja huumausaineita muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Hakijalla tulee olla B-luokan ajo-oikeus opintojen alkaessa. Pelastusalan päällystötutkinnon (AMK) haetaan nettihaun kautta. Nettihakuun Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) monimuotototeutukseen hakijan tulee olla suorittanut vanha pelastustoimen päällystötutkinto, alipäällystötutkinto tai vastaava aiempi tutkinto. Koulutukseen ei voi hakea ns. harkinnanvaraisen valinnan kautta. Terveydentilan toteaminen Terveysvaatimuksena on B-luokan ajoneuvon ajokorttilupaa koskevat terveysvaatimukset. Valittavat ja varasijoille sijoittuvat hakijat osallistuvat terveystarkastukseen sekä huumausainetestiin ennen lopullista valintaa Poliisiammattikorkeakoulun kustannuksella lääkärikeskus Mehiläisen toimipisteissä (Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio ja Oulu). Monimuotototeutuksen lääkärintarkastukset ja huumetesti järjestetään viikolla 47/2019 ja päivätoteutuksen lääkärintarkastukset ja huumetesti järjestetään viikolla 24/2020. Nämä ovat hakijalle maksuttomat. Tästä tulee valittaville erilliset ohjeet. Suppea turvallisuusselvitys Pelastusalan koulutukseen valittavalta edellytetään rehellisyyttä ja luotettavuutta ammattialan vaatimusten mukaisesti. Koulutukseen valittavilta pyydetään kirjallinen suostumus suppean turvallisuusselvityksen tekemiseen, jonka Suojelupoliisi tekee. Jos turvallisuusselvityksessä on merkintöjä, opiskelijavalinta ratkaistaan kokonaisharkintaa käyttäen, jossa huomioidaan rikosten laatu, määrä ja ajankohta sekä niiden seuraamukset. Opiskelijavalinta Valintakokeen ensimmäiseen päivään kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Ensimmäisen päivän aikana testataan osiot johtaminen (17 p), onnettomuuksien ehkäisy (17 p) ja matematiikka (16 p).Valintakokeen toinen päivä: Päivätoteutuksen kokeessa valitaan pisteiden perusteella aloituspaikkoihin verrattuna kolminkertainen määrä toisen päivän soveltuvuuskokeeseen. Valitut soveltuvuuskokeeseen eli valintakokeen toiseen päivään ilmoitetaan ensimmäisen päivän iltana. Soveltuvuuskokeesta voi saada maksimissaan 35 pistettä. Soveltuvuuskokeesta on saatava vähintään 10 pistettä tullakseen valituksi. Monimuotototeutuksen valintakokeen molempiin testipäiviin osallistuu kaikki kelpoiset hakijat. Opiskelijat valitaan valintakokeen ja pelastustoimen/hätäkeskusalan työkokemuksen yhteispistemäärän perusteella. Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava: Valintakoe85 pistettäPelastustoimen/hätäkeskusalan työkokemus15 pistettäYhteensä100 pistettä Opiskelijavalintaa koskeva päätös on ehdollinen, kunnes koulutukseen valitusta on tehty turvallisuusselvityksistä annetun lain mukainen turvallisuusselvitys, terveydenhuollon ammattihenkilö on todennut hakijan terveyden pelastusalan tehtävään soveltuvaksi. koulu- ja työtodistukset sekä voimassa olevan B-ajokortti on tarkistettu. Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan, jos todistuksia ei toimiteta määräajassa tai hakija on antanut työkokemuksestaan tai ajokortistaan virheellisiä tietoja. Peruutusten vuoksi vapautuvalle opiskelupaikalle kutsutaan varasijalta pistejärjestyksessä. Pelastusalan päällystötutkinnon (AMK) muut sivut Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) Ammattikuvaus, päällystö Valintakoe