“Keventäköön kirjani sisukkaiden savunnielijöiden tappavaa työtä, ja olkoon suuntapainetuuletus Suomen lahja kaikkien maiden tulentorjujille” (L. Pesonen. 1946. Suuntapainetuuletus).
“Vanhin tunnettu ja edelleen käytössä oleva sammutusmenetelmä on jäähdytys, johon on perinteisesti käytetty vettä. Sammutustekniikan vuosisatainen perusongelma on ollut riittävän vedensaannin järjestely ja vedenkuljetus palokohteeseen” (R. Alho. 1983. Sammutustekniikka).
Edelliset sitaatit ovat poimintoja vanhoista sammutustekniikan kirjoista, jotka ovat totta myös tänä päivänä tulipalon sammutuksessa. Palofysiikan tietämys on syventynyt ja tekniikka kehittynyt huimasti Leo Pesosen ajoista, mutta osaammeko hyödyntää niitä tarpeeksi sammutustekniikassa?
Huonepalon sammutustekniikka oli vielä 1970-luvulla suorasammutustekniikka: vettä suoraan palavaan kohteeseen reilulla vesivirralla suurella pisarakoolla. Sammutusvarusteiden parantuessa ja savusukelluksen tultua mukaan sammutustekniikkaan siirryttiin epäsuoraan sammutustekniikkaan: jatkuvalla vesivirralla, pienemmällä pisarakoolla vettä laitettiin sumusuihkulla kuumille katto- ja seinäpinnoille tarkoituksena höyrystää vesi. Sammutusvaikutus oli jäähdyttävä ja tukahduttava. Tämä sammutustekniikka oli tehokas. Siinä oli vain se huono puoli, että kuumalla vesihöyryllä kyllästetty palohuoneisto poltti myös sammuttajia. Niinpä Palo-opistossa harjoitusmestari valisti meitä palomiesopiskelijoita: “Pitää mennä matalaksi, ottaa höyry vastaan ja kestää kuin mies”.
Pienpisarasammutustekniikka (“tsup-tsup”, hyökkäävä sammutustekniikka) tuli 1980-luvun lopulla Ruotsista tänne Suomeen. Muistan, kun Hiekkaharjun paloaseman takapihalla sisäpalosimulaattorissa palomestari R. Silvanderin (vuoden palomies 1989) koulutuksessa Toron, Reinin, Elviksen ja Jängän kanssa ihmeteltiin, miten pienpisarasammutustekniikka toimii, eikä sen idea siinä simulaattorissa kyllä silloin vielä auennut.
Pienpisarasammutustekniikka löi itsensä lopullisesti läpi, kun saatiin kunnon suojavarusteet käyttöön. Pienpisarasammutustekniikka on ollut vallitseva sammutustekniikka huonepalossa jo 30 vuotta. Tekniikka on tehokas ja oikein käytettynä turvallinen. Tekniikka on jopa niin hyvä, että meillä huonepalon sammutustekniikan kehitys on jämähtänyt paikoilleen. Pitäisikö kehittää myös muita uusia tehokkaita vaihtoehtoja unohtamatta vanhoja hyviä? Täydentävistä sammutusmenetelmistä ja pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvista selvityksistä on jo ollut PSR:n rahoittamat hankkeet. Näiden hankkeiden jatkoksi olisi tarkoitus tarkemmin pureutua itse sammutustekniikkaan, jossa mukana olisivat perinteiset sammutustekniikat ja myös uudet vaihtoehdot, päivitetään siis vanha Sammutustekniikan kirja 1980-luvulta tähän päivään!
PS. Oviverho on ns. uusi keksintö, joka tuli meille Saksasta jokunen vuosi sitten. Leo Pesonen keksi sen jo 1946:
“Tänä iltana kolmatta oikovedosta lukiessani kirkastui äkkiä ajatuskuva, oviaukkoon tai ikkunaan kätevästi selvitettävä sulkupeitto”.
