Millaista osaamista pelastusalalla tarvitaan tulevaisuudessa? Millaisella koulutusjärjestelmällä tulevaisuuden osaamistarpeisiin saadaan vastattua? Turhan usein keskustelussa jämähdetään ainoastaan tähän hetkeen ja juuri nyt käsillä oleviin tarpeisiin ja tilanteisiin. Toki nykypäivä ja tuleva eivät ole vaihtoehtoisia, toisiaan poissulkevia. Mitään ei synny tyhjästä, ja sen verran alallamme on terveisiä historiasta, että on pohjaa, jolle rakentaa ja josta poimia tulevaisuudessa käyttökelpoinen. Tämän päivän ongelmia tarkasteltaessa on viisautta ennakoida, miten ne kehittyvät tulevaisuudessa. Viisautta on myös tiedostaa, että niin olennainen kuin koulutus onkin, kaikkia ongelmia ei koulutuksella pystytä ratkaisemaan.

Ennustaminen on taitolaji, mutta meillä on jo kuitenkin käytettävissämme tutkimuksen tuottamaa ennakointitietoa. Meillä on tietoa megatrendeistä, jotka vaikuttavat pelastustoimeenkin. Tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus ei ole peruste sille, ettei mitään tehdä. Joskus on tehtävä ratkaisuja ja valintoja, jotka perustuvat valistuneisiin arvauksiin todennäköisimmästä.

Olen paljon pohtinut riittävää osaamista. Aloittaessani rehtorina kävin kaikilla pelastuslaitoksilla ja kysyin, mitä pelastajakoulutuksen pitäisi sisältää. Kirjasin vastaukset ja laskin, mitä toiveet tarkoittaisivat koulutusajassa. Lopputulema oli 9-vuotinen pelastajakoulutus. Ymmärrämme kaikki, ettei tämä ole mahdollista. Tämän vuoksi meidän on kaikkien alan tutkintojen osalta määriteltävä se ydinosaaminen, joka opitaan oppilaitoksessa, ja jota täydennetään työelämässä perehdytyksellä ja täydennyskoulutuksella. Tällaiseen ajattelutapaan ei putkimalli oikein sovellu, vaan toimivampi olisi moduliajattelu, jonka avulla rakennetaan yksilöllisiä opintopolkuja. Tällaisen mallin rakentaminen luonnollisesti vaatii tiivistä yhteistyötä oppilaitoksen ja kentän välillä.

Pelastusopistolla on tehty ja jatkuvasti tehdään tutkintojen sisällöllistä kehittämistyötä. Tämä on oppilaitoksen perustehtäviin kuuluvaa toimintaa, jolle tutkintojen laajuus asettaa tietyt rajat. Samalla, kun toimintaympäristöömme on tullut uusia koulutuksessa huomioitavia riskejä ja onnettomuustyyppejä, kaikki vanhat eivät ole suinkaan hävinneet. Miten tasapainotella näiden välillä? Pelastusalan ammattilaisten pitää pystyä toimimaan erilaisissa, yllättävissä tilanteissa, tuli niitä sitten uran aikana hoidettavaksi kerran tai satoja kertoja.

Riittävään osaamiseen liittyy myös teknologian kehittyminen. Kun ja jos esimerkiksi robotit tulevat pelastustehtäviin, mitä se tarkoittaa? Tarvitaanko enää savusukellustaitoista väkeä vai hoitaako robotti homman? Edelleen kuulen usein väitteitä, että mikään robotti tai tekniikka ei missään tehtävässä voi korvata ihmistä pelastusalalla. Uskallan olla eri mieltä, vaikka merkittävät innovaatiot antavatkin vielä odotuttaa itseään. Paloasemilla kehitellään kaikenlaisia juttuja, mutta niistä ei suurta melua juurikaan pidetä. Palosuojelurahaston innovaatiopalkinto on yksi houkutin tuoda luovuuden tuotteita esille, mutta siitäkin on vielä matkaa tuotteistamiseen. Kun käytettävissä oleva tekniikka vaikuttaa tarvittavaan osaamiseen, heijastuu tämä suoraan opiskelijavalinnan kriteereihin. Välttämättä ei enää puhutakaan punnerruksista ja lihasvoimasta, vaan jostakin ihan muista valmiuksista ja taidoista.

Koulutusjärjestelmän uudistus ei ole mikään pikkujuttu. Päätöksestä toteutukseen ja ensimmäistenkään uudesta järjestelmästä valmistuneiden astumiseen työelämään saatikka järjestelmän arviointiin menee vuosia. Sen vuoksi ei ole yhtään aikaa hukattavana.

Uusi lukukausi on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja uudet opiskelijat ovat aloittaneet urakkansa. Näitä päiviä värittää aina aivan omanlaisensa tunnelma. Ilmassa suorastaan tihkuu odotus. Erityisesti opintonsa aloittaville opiskelijoille ensimmäiset päivät ovat jännittäviä. Moni heistä miettii, mitä tuleman pitää, miten pääsee opintoihin kiinni, miten menestyy opinnoissa, miten kotiasiat sujuvat. Olemme viestittäneet opiskelijoille, että Pelastusopistolla oppiminen on keskiössä. Henkilökunta on opiskelijoita varten, meidän tehtävänämme on luoda oppimiselle otollinen ympäristö ja olosuhteet. Opiskelijat ovat kuitenkin itse vastuussa oppimisestaan. Mitäpä muuta voisi ajatellakaan Savossa sijaitsevasta oppilaitoksesta, voi joku tuumailla.

Odotus on tarttunut itseenikin, vaikkakin vähän toisesta näkökulmasta. Kaikki, mitä tapahtuu yhteiskunnassamme, meillä koto-Suomessa ja muualla maailmassa, vaikuttaa meihin täällä Pelastusopistolla joko suoraan tai välillisesti, heti tai jonkinmoisella viiveellä. Nyt on koko joukko asioita, jotka odottavat ratkaisuaan – ovat odottaneet jo turhankin pitkään. Yksi iso asia, jossa oppilaitoksessa olemme erityisen tarkkaavaisesti kuulolla, on pelastusalan koulutusuudistus. Tänä syksynä toivottavasti saamme tietää, miten asiassa edetään, uudistetaanko rakenteita vai edetäänkö tutkintojen sisältöjä päivittäen. Viimeksi mainitun olemme jo aloittaneetkin jäämättä odottamaan eri kehotusta siihen.

Henkilökohtaisesti olen rakenteiden uudistuksen kannalla. Pelastusala on muihin turvallisuustoimijoihin verrattuna eittämättä koulutuksellisesti takamatkalla. Kuitenkin koulutuksen kautta saadaan eväät mm. viranomaisyhteistyöhön, jonka merkitys tulevaisuudessa korostuu entisestään. Koulutus luo pohjan toiminnalle, maailman muuttuessa toiminnan on vastattava muutokseen, ja tämä ei onnistu, jos koulutus ei pysy siinä tahdissa mukana. Huomisen ammattilaisia ei voi kouluttaa eilispäivän opein. On tärkeää muistaa, että muutokset koulutuksessa tai koulutusmäärissäkään eivät näy heti, vaan vasta viiveellä. Meillä ei ole aikaa hukattavana.

Koulutusuudistus jakaa alan toimijoiden mielipiteitä, kaikki eivät ole asiasta yhtä innostuneita. Mutta se, mitä itse vähintäänkin toivon, on asiallinen ja rakentava keskustelu, joka ei mene henkilöihin, vaan jossa avoimesti ja rohkeasti katsotaan tulevaisuuteen sen oman rakkaan hiekkalaatikon reunan yli, ja kauemmas kuin ensi vuoteen, olkoonkin, että tulevaisuuden ennustaminen on käynyt aiempaakin haastavammaksi. Sisäministeriön pelastusosasto ja sisäministeri ovat nyt paljon vartijoita tässäkin asiassa.

Tarkoitukseni ei ollut tässä yhteydessä kajota lainkaan resurssiasiaan, joten tyydyn vain toteamaan, että odotamme edelleen budjetilta jotakin muuta kuin miltä ensimmäinen versio näyttää.

Vuosi 2018 on jo niin pitkällä menossa, että lähimmäisille voi toivotella hyvällä omallatunnolla menestystä loppuvuodeksi. Vauhti ei edellisvuodesta ole yhtään laantunut, vipinää ja touhua on kalenteroitunut tällekin vuosiluvulle lupaavasti. Tosin mummoni tapasi aina sanoa, jotta laiska töitään lukee…

Luonnollisesti oppilaitoksen arjen pitää pyöriä. Opiskelijat etenevät opetus- ja toteutussuunnitelmien ja lukujärjestysten mukaisesti. Opettajat ja muu henkilökunta vastaavat omien tehtäviensä mukaisesti oppimisen mahdollistamisesta. Samanaikaisesti resursseja pitäisi riittää suunnittelutehtäviin, joita suuren sote- ja maakuntauudistuksen myötä on siunaantunut monen virkamiehen pöydälle. Ainakaan Pelastusopiston näkökulmasta uudistusaikataulun viivästyminen ei ollut pelkästään hyvä juttu: pitkittyessään asiat tuppaavat myös mutkistumaan.

Aluehallintovirastojen perintönä Pelastusopistolle ovat siirtymässä alueellisten maanpuolustuskurssien järjestämistehtävät. Täysin uusina varautumiskoulutuksen sektorilta tulevat maakuntien yhteiset harjoitukset. Vähän on olo kuin sokkotreffeillä, suunnitellaan toimintaa tahon kanssa, jota ei vielä ole edes olemassa.

Ministeri Risikon käynnistämä pelastusalan koulutuksen kehittämishanke saavuttaa ensimmäisen etappinsa helmikuun lopussa. Työryhmän raportin odottelu on jännittävää. Onko rohkeutta ja visioita katsoa kyllin kauaksi eteenpäin vai tyydytäänkö lähinnä ehostaviin toimiin? Vaikka Pelastusopisto onkin sisäministeriön alaisuudessa, emme ole muusta koulutuskentästä irrallamme, vaan koulutusta on tarkasteltava isommassa kokonaisuudessa. Vähänkään asioista perillä oleva voi todeta, että verrattuna muuhun viranomaiskenttään alamme olla koulutustasoissamme takamatkalla.

Sopimuspalokuntien koulutuksessa on tapahtumassa muutoksia. Pelastusopistolle on tulossa opetussuunnitelmatyö, vastuu oppimateriaalituotannosta, kouluttajakoulutus ja kouluttajarekisterin ylläpito. Kouluttajakoulutus soveltuukin Pelastusopistolle luontevasti. Tavoitteena ja tarkoituksena ei ole kouluttaa koko sopimuspalokuntien väkeä, vaan sen tekevät meidän kouluttamamme kouluttajat. Tästä asiasta on liikkunut paljon virheellistä ja turhaa ahdistusta herättänyttä tietoa. Tosin näin ei ole tapahtunut ihan ensimmäistä kertaa.

Jälleen kerran valmistaudutaan alueelliseen hätäkeskuspäivystäjäkurssiin. Runsas mediarummutus ja näkyvyys tuottivat erinomaisen hakijamäärän, josta toivomme seuloutuvan hyvän kurssillisen opiskelijoita Vaasaan. Jos rahoitus järjestyy, tulevaisuudessa Kuopiossa aloittaa vuosittain kaksi kurssia lievittämään Hätäkeskuslaitoksen krooniseksi äitynyttä henkilöstöpulaa.

Kansainvälisen pelastustoiminnan siirtoa Kriisinhallintakeskuksesta osaksi Pelastusopiston koulutus- ja opiskelijapalveluita valmistellaan tavoitteena tuleva vuodenvaihde. Tässä, kuten kaikissa muissakin muutoksissa on kuitenkin tärkeää muistaa, että muutospäivämäärä ei tarkoita sitä, että kaikki on valmista. Silloin uuden mallin mukainen toiminta vasta pääsee alkuun.

Vaikka muutokset ja niiden suunnittelu työllistävätkin – ja joskus kieltämättä työläännyttävätkin – on kuitenkin tärkeää, että olemme mukana vaikuttamassa asioihin ja päätöksiin, jotka vaikuttavat meihin. Kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja turnajaiskestävyyttä, mutta samalla ennakkoluulottomuutta, uskallusta ja pientä huimapäisyyttäkin toivon meille kaikille.