Varmaan jokainen on ollut joskus tilanteessa, että virtaa omalle työuralle ei tunnu olevan. Palomiehenä automaattikeikat puuduttavat ja ensihoidossakin alkaa jo olla vakiopotilaat, esimies toistaa vanhat harjoitukset ja päällystössä raportoinnit tuntuvat turhilta. Tässä hommassa pitäisi kuitenkin jaksaa vielä ainakin pari kymmentä vuotta, ellei jopa pitempäänkin. Blogissani mietin asiaa palomiehen kannalta.
Elettiin vuotta 1993, lama ja Aho hallitsivat Suomea. Palomiehiä lomautettiin, töissä olevat tekivät ylitöitä, jotta ambulanssit liikkuivat ja valmius oli ok. Järkevää, eikö totta. Tuumasin, että jos vuodelle 1994 tulee lomautuksia, niin lähden opiskelemaan, koska opintovapaalla olevia ei lomautettu. Vuonna 94 homma jatkui, joku irvileuka messissä kysyi, ”lähdetkös nyt opiskelemaan, niin kuin lupasit”. Sillä tiellä olen edelleen. Urallani olen työskennellyt kolmessa eri pelastuslaitoksessa, palomiehestä päälliköksi ja nykyisin yliopettajana. Olin tuolloin 32-vuotias, eläkeikä 55, nyt olen vähän ”kokeneempi” ja eläkeikääni en ole edes viitsinyt kysyä. Minulle opiskelu alipäällystökurssilla ja siitä päällystökurssille jne. on ollut keino saada virtaa omalle työuralle.
Takaisin koulunpenkille vai täydennyskoulutukseen?
Kaikkien ei tarvitse lähteä opiskelemaan alipäällystökurssille ja uuteen virka-asemaan. Yhtä kunnioitettavaa on lähteä opiskelemaan täydennyskoulutukseen päivittämään omaa osaamistaan ja saamaan uusia ulottuvuuksia tehtäviinsä. Pelastuslaitosten kasvu on mahdollistanut ns. erikoistehtäviä laitosten sisällä ja tarjonnut monelle palomiehelle uuden urapolun. Henkilö on saanut vastuualueen, jonka hän hallitsee ja mielellään sitä kehittää. Kehittämistä on vielä koulutuksessa, palkkauksessa ja asennoitumisessa, että palomiehen virassa oleva voi kantaa vastuun jostakin toiminnasta eikä siihen aina tarvita vähintään esimiestä. Pelastusopiston kurssitarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle kiinnostava kurssi. Se voi olla alkusysäys jatkaa opiskelua ja itsensä kehittämistä.
Vuonna 1993 elettiin aikaa, jolloin ensimmäiset testit tulivat palomiehille, ne eivät olleet ns. karsivia. Silloin ei huolettanut, jaksaako palomiehenä eläkeikään asti. Toimintakyvyn ylläpitämiseen liikunta auttaa, mutta aina se ei riitä, jos toimintakyky heikentyy tahdosta riippumatta. Nykyisin pelastuslaitoksilla on liikunnasta vastaavia henkilöitä, jotka tekevät myös testit. He ohjaavat henkilöstöä liikunnassa ja esim. painonhallinnassa. Ohjaukseksi ei riitä se, että ”painu treenaamaan ja tule testiin uudestaan kolmen kuukauden kuluttua ja jos testi ei mene läpi niin päivävuoroon”. Pelastusopistolla on kurssi +50 vuotiaille palomiehille >>, jossa palomiestaitoja verestetään ja opetetaan samoja taitoja, kuin pelastajille. Kurssista on tullut menestys. Siellä moni on saanut virtaa omaan uraansa huomatessaan oppivansa uutta ja kertaamalla hallitsevansa asiat hyvin. Täydentävät sammutusmenetelmät, missä kokeneemmat voivat päivittää taitojaan ja toimia sen jälkeen kouluttajina. Johtamisen koulutuksia ei kannata pelätä, atk- ja muiden laitteiden käytön oppii, mutta siinä joutuu haastamaan itsensä ja menemään joskus ns. pois mukavuusalueelta.
Elämässä, opiskelussa ja oman toimintakyvyn ylläpidossakin asenne ratkaisee. Ota uusia haasteita vastaan ja vähän pilkettä silmäkulmaan, sillä pääsee pitkälle. Tärkeintä on, että viihdyt omassa työssäsi ja olet siitä ylpeä.
