Opiskelijan suusta
Kuka: NouHätä! -pelastustietokampanjan loppukilpailun projektipäällikkö Juha Toivonen (palopäällystökurssi AmkN14) luo blogissa katsauksen järjestelyihin, juuri parahiksi ennen H-hetkeä.
Keväällä 2015 lähestyi turvallisuusviestinnän opettaja Ilkka Kaarakainen kurssiamme toivoen kurssiltamme löytyvän kaksi vapaaehtoista keväällä 2016 järjestettävän NouHätä! 20-vuotis juhlavuoden loppukilpailun projektipäälliköiksi. Loppukilpailun järjestäminen on ollut jo vuosia nuorisopuolen päällystökurssin kohtalona, kuuluen osaksi turvallisuusviestinnän kurssia. Selittämättömästä syystä mielenkiinto projektiin veti puoleensa, kuin botox-klinikka tosi tv -tähtiä.
Hakijoiden suuren määrän vuoksi (2), projektin johtajiksi valittiin kaikki sitä hakeneet. Tästä johtuen siis parhaat myös valittiin. Ja siitä se sitten lähti, olin taas onnistunut sotkemaan sormeni uuteen soppaan ja nähtäväksi jäi, millainen keitto siitä tällä kertaa syntyisi.
Kesäloma oli jo aivan kulman takana, mutta tästä huolimatta päätimme yhdessä Harrin kanssa aktivoitua ja seurata N13-kurssin viime hetken järjestelyitä ja itse kilpailua saadaksemme paremman käsityksen tulevasta. Vielä ennen kesälaitumille siirtymistä piti innokkaiden projektipäälliköiden osoittaa tarmoa ja johtajahenkisyyttä muun kurssin suuntaan kirjoittamalla hyvä motivointisähköposti kurssille kesälukemiseksi.
Kesä ja syksy kuluivat hienosti sen suuremmin projektia miettimättä. Välillä sitä tuli onniteltua itseään projektin etenemisestä, vaikkakaan mitään konkreettista ei ollut vielä saavutettu. Joulukuussa otimme osaa NouHätä! -seminaariristeilylle. Risteilyn aikana moni tuli kertomaan arvostuksensa vastuunottamisesta. Yllätyksenä tuli kuinka moni varoitteli tulevista hankaluuksista, joihin on useina vuosina törmätty. Kaikesta huolimatta pysyimme Harrin kanssa optimistisina projektin suhteen ja edelleen ajatuksena oli, ettei se niin vaikeaa voi olla.
Toisen seminaaripäivän iltana sai Silja Serenade:n saunaosasto kunnian toimia sinä historiallisena paikkana, jossa syntyi loppukilpailun johtoryhmä ja selkäranka kilpailupäivän kululle. Risteilyltä selviydyttyäni istuin junassa ja mieleeni hiipivät ne varoitukset ongelmista, joihin tulisin projektin aikana törmäämään. Siinä sitä tuli ensimmäisen kerran pohdittua, miksi tähänkin tuli lähdettyä.
Varsinaisesti turvallisuusviestinnän kurssi alkoi vasta keväällä 2016, joten tähän asti tehty työ on tehty omalla ajalla. Tammikuussa pidimme koko kurssille projektin aloitustunnin, jossa jaoimme tehtävät ja kerroimme aikataulusta. Aikataulu vaatisi paljon omaa ajan käyttöä, sillä lukujärjestykseen tunnin oli sijoitettu vasta huhtikuulle. Ilman sen suurempia vastalauseita tai mutinoita kurssi otti haasteen vastaan hyvin ja asennoitui luomaan hyvän tapahtuman. Kaikki tiesimme, että homma on pakko hoitaa ja se on kaikille mukavampaa hyvällä yhteishengellä.
Moni varoitteli oman kurssin johtamisen vaikeuksista ja haasteista sekä motivoinnista. Ne puheet ovat osoittautuneet kevään aikana perättömiksi ja joudunkin näin julkisesti nostamaan hattua ja kiittämään kurssia hyvällä asenteella ja motivaatiolla tehdystä työstä! Hyvästä asenteesta kertonee Topin leikkimielisesti lanseeraama hashtag #sydänmenasia.
Kaikista haasteista ja hidasteista huolimatta, on kurssi suoriutunut hienosti sille asetetuista tavoitteista. Itse tapahtuma on vielä edessä, mutta niinhän sitä viisaat ovat sanoneet, ettei tärkeintä ole se päämäärä vaan itse matka. Tässä matkassa kurssimme on onnistunut hienosti ja torstaina 12.5. selviää, täyttääkö päämäärä kaikki odotuksemme. Matkaan tosin on mahtunut monenlaisia mielialoja. Useasti motivaatiota on saanut etsiä kissojen ja koirien avulla ja kaikki 309 km (matka kotisohvalta riemukaarelle) on ollut täyttä kärsimystä, varsinainen Via Dolorosa. Onneksi projekti on suurimmalta osin mennyt varsin kivuttomasti ja siitä kuuluu iso kiitos muille tässä samassa veneessä soutaville kurssikavereille ja sinne kotiin.
Sen enempää omaan johtamiseeni kantaa ottamatta on kurssi ollut projektin johtamisen näkökulmasta varsin hyvä ja hyödyllinen. Se miten olen johtajana onnistunut, selviää varmasti vertaisarvioinnista saadun palautteen myötä. Samasta arvioinnista selviää myös, keille ei tarvitse ensi syksynä enää morjestella…;)
Tähän loppuun haluan kiittää suuresti kaikkia mukana olleita ihmisiä heidän työpanoksestaan ja avustaan.
PS. Ja niille ensi vuoden projektipäälliköille lohdutuksen sanana: hyvin se menee, ei se niin kamalaa ole 🙂
