Kirjoittaja Jere Mäki-Patola on 35-vuotias kahden lapsen isä Kuopiosta. Jere työskentelee Pohjois-Savon pelastuslaitoksella ylipalomiehenä ja opiskelee parhaillaan Alipäällystökurssilla 42.

Kessun siru on asennettu

Matka tähän pisteeseen on ollut viime aikoina päättymättömältä tuntuva taival. Oppimistehtävien deadlinet ajoittuvat juuri näihin aikoihin keväälle, kun valmistumiseen on reilu kuukausi aikaa. Tunne on kerrassaan huojentunut, tyhjäkin. Vihdoin alkaa valo häämöttää tunnelin päässä. Nollakerho; ei ainuttakaan palauttamatonta oppimistehtävää!

Kuten jo edellisessä blogitekstissäni kirjoitin, on kurssi tiivis paketti. Tehtävää ja uuden omaksumista on paljon. Nyt kuitenkin kulunut talvi tuntuu menneen ohi hujauksessa ja valmistuminen odottaa kulman takana. Vielä kolme lähiviikkoa jäljellä, pari tenttiä ja muutama käytännön asia… Ei siis enää ihmeitä.

Kurssi on ollut todellinen kasvamisprosessi pelastusorganisaation seuraavalle tasolle. Ennen oli riittävää, kun pitää huolta lähinnä itsestään. Nyt ajatusmalli on muuttunut ryhmälähtöiseksi. Siru on nyt asennettu ydinjatkeisiimme. Tästä kuuluu luonnollisesti suurin kunnia yhteen hiileen puhaltavalle kurssillemme. Missään vaiheessa ei ole ollut epäselvää, antaako meistä kuka tahansa aikaansa tai voimavarojaan muiden takia ja hyödyksi. Kaveri vaikka kannetaan maaliin! Kilpailuasetelma on kääntynyt entisestä ajatuksesta olla paras kaikista, uuteen ajatusmalliin olla paras ryhmälle. Sehän on ryhmänjohtajan tehtävä!

Alipäällystökurssin opintotie on rakennettu täyteen piilo-opintosuunnitelmia, jotka oikeastaan saa huomata vasta jälkeenpäin. Opintokokonaisuudet rullaavat omalla painollaan eteenpäin ja siten huomaakin, että tämä juttu nyt ei kuulunut varsinaiseen opetussuunnitelmaan, mutta tämä on juuri se asia, jota varten tänne tulin. Suurimmaksi asiaksi nostan ainakin omalta kohdaltani tämän ajatuksen, että ryhmänjohtaja, kessu on se, jonka mukana koko ryhmä loistaa tai kaatuu. Kessun on oltava vastuunsa arvoinen.

Tämä kurssi on ollut hieno matka sekä itseensä että ryhmädynamiikan saloihin. Tietenkin oppimiseen on mahtunut myös kovaa rautapuolta, lukematon määrä syventävää tietoa eri asioista ja menetelmistä, unohtamatta virkamiehelle välttämätöntä lakiosiota.

Opiskelu on ollut välillä verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta aina ryhmä on vuorollaan kantanut, jos joku on meinannut hyytyä ennen viivaa. Ennen kaikkea jokainen meistä on saanut 19 uutta veljeä ympäri Suomen, joista voimme kaikki olla ylpeitä ja ansaitusti etuoikeutettuja!

Tutustu koulutukseen

Lue lisää alipäällystötutkinnosta, kuntotestistä ja valintaperusteista sivuillamme »

Opiskelijan suusta -blogi

Kirjoittaja Jere Mäki-Patola on 35-vuotias kahden lapsen isä Kuopiosta. Jere työskentelee Pohjois-Savon pelastuslaitoksella ylipalomiehenä ja opiskelee parhaillaan Alipäällystökurssilla 42.

Minustako esimies?

Tämän kysymyksen kanssa painiskelin useamman vuoden. Omat esimieheni olivat jo useasti ottaneet tämän asian esille ja ehdottaneet hakeutumista alipäällystö- tai päällystökurssille. Itse olen kuitenkin pitänyt itseäni enemmän käytännönläheisten töiden tekijänä. Nyt kuitenkin, kun ikää ja työkokemusta oli kertynyt enemmän ja itseni ja ammattitaitoni kehittäminen miehistötasolla ei enää antanut tarvittavaa lisähaastetta, oli aika katsoa tilannetta uudestaan.

Opiskelu pienten lasten isänä aiheuttaa omat haasteensa, joita jouduin puntaroimaan tarkasti. Tiesin alipäällystökurssin olevan tiivis paketti. Toisaalta ajattelin myös, että monimuoto-opiskelu antaa liikkumavaraa opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Toisaalta ajattelin myös, että kun hakeutuu kurssille nyt, ehtii aloittamaan mahdollisten esimiestehtävien hoidon ajoissa, eli kasvamaan esimiesrooliin oikeassa iässä. Hain alipäällystökurssi 42:lle ja pääsin ensimmäisellä kierroksella sisään. Tunnelma ensimmäisinä koulupäivinä elokuussa 2017 oli yhtä aikaa jännittynyt ja innostunut. Kaksikymmentä tulevaa esimiehen alkua alkoi hitsautua yhdeksi eteenpäin katsovaksi joukoksi.

Opiskelu on vastannut hyvin ennakkokäsitystäni tulevasta. Käsitin jo aiemmin kurssilta valmistuneiden kollegoiden puheista, että teoriaopiskelua ja etätehtäviä on paljon, harjoitusaluepäiviä vähän. Vaikka aika varmasti menisikin mukavasti ja nopeasti harjoitusalueella pelastajia kouluttaessa, koen että puuduttavat teoria-aineet ovat vähintään yhtä tärkeitä. Voisin väittää, että koulutuksen aikana tapahtuu sellainen kasvamisprosessi tuleviin tehtäviin ja niiden tuomaan vastuuseen, että sitä on hieman hankala sanallisesti kertoa. Se on koettava itse. Vaikka kurssia on vielä melkein puolet edessä, rohkenen väittää, että olen kasvanut jo tässä vaiheessa pitkälle tulevaan rooliin ja oppinut katsomaan asioita enemmän isommassa kuvassa, jossa en enää itse ole kaiken keskiössä. Koen tämän “valaistumiseni” olevan vähintään yhtä tärkeää kuin uusien taitojen ja tietojen omaksuminen.

Koulutuspaketti on erittäin tiivis ja laittaa pakostikin priorisoimaan ja suunnittelemaan tekemisiään tarkasti. Omasta oppimisesta pitää ottaa itse aiempaa koulutustasoa suurempi vastuu. Tehtävät saa varmaan läpi myös pintaraapaisulla, mutta kun pitää fokuksen siinä, mihin oppeja jatkossa tarvitaan, tulee sellainen tunne, että asioista yllättäen haluaakin tietää pintaa syvemmältä. Tämä kai voidaan sitten myös katsoa aikuisuuteen ja uuteen rooliin kasvamiseksi. Ja näin sen pitääkin mennä. Ei tätä opiskella opettajia eikä koulua vaan itseä ja omaa tulevaisuutta varten.

Haku menossa nyt

Hakuaika elokuussa 2018 alkavalle alipäällystökurssille päättyy 23.2.2018. Pohjakoulutusvaatimuksena on suoritettu pelastajatutkinto.

Lue lisää tutkinnosta »