
Pelastusopisto kutsui tammikuussa kaikki pelastusopistolaiset osallistumaan villasukkahaasteeseen osana Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Tavoite oli neuloa 250 paria villasukkia Kuopion yliopistollisen sairaalan vastasyntyneille.
Haaste saavutti huikean suosion, sillä se käynnistyi 20. tammikuuta ja kampanjan tavoitteeksi asetettu 250 paria saavutettiin jo maaliskuussa. Villasukkahaasteeseen tarttuivat niin Pelastusopistolla työskentelevät kuin opiskelijatkin. Haasteen etenemistä pääsivät kaikki pelastusopistolaiset seuraamaan niin intrasta kuin kampuksella olleesta villasukkajulisteesta, jota väritettiin valmiiksi sukkapari kerrallaan. Haaste sulkeutui huhtikuun alussa ja koossa oli jo 303 paria pieniä sukkia.


– Tahdoimme juhlistaa Kuopion kaupungin juhlavuotta tuomalla lämpöä vastasyntyneiden ensimmäisiin hetkiin sekä luomaan yhteisöllistä tekemistä Pelastusopiston kiireiseen arkeen. Molemmat onnistuivat erinomaisesti, kertoo rehtori Mervi Parviainen.
Villasukat luovutettiin KYSin naisten poliklinikalle tiistaina 17. kesäkuuta. Tilaisuuteen osallistuivat Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen, Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen sekä KYSin ylilääkäri Maarit Anttila, osastonlääkäri Heli Backman ja apulaisosastonhoitaja Johanna Kejonen.


Iso kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille neulojille! Pienet villasukat lämmittävät nyt Kuopion kaupungin juhlavuonna syntyneiden vauvojen pieniä varpaita.
Lisätietoja:
Mervi Parviainen
Rehtori
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi
029 545 3470