|
Hankkeessa pyritään edistämään tieteellisiä jatkotutkintoja, joiden tutkimussuunnitelman voidaan katsoa hyödyttävän pelastustointa, tieteenalasta riippumatta.
Tavoitteena on luoda menettely, jonka mukaan Palosuojelurahasto päättää etukäteen pelastustointa hyödyttävään tieelliseen jatkokoulutukseen varattavan rahoituksen. Pelastusopisto muodostaa raadin, jossa on edustus pelastuslaitoksista ja tieteelli-sistä korkeakouluista. Pelastusopisto tiedottaa mahdollisuudesta hakea avustusta ja vastaa hakemusten käsittelystä. Raati arvioi hakemukset kehitettävän kriteeristön mukaisesti. Raati esittää palosuojelurahastolle tuettavat tieteelliset jatko-opinnot ja Palosuojelurahasto päättää kokouksessaan lopullisesti myöntää rahoituksen.
Pelastustoimen kehittäminen edellyttää varsin poikkitieteellistä tutkimusta eri tieteenaloilta. Parhaiten pystytään tällä hetkellä hyödyntämään lähinnä palotutkimuksen piirissä tuotettua tietoa. Tämänkin hyödyntämisen tasoa ja tehokkuutta tulee edelleen kehittää ja laajentaa. Uutena haasteena on jär-jestelmän laajentaminen olemassa olevan pelastustoimen kannalta relevantin tutkimustiedon keräämiseksi myös hallinto, yhteiskunta ja käyttäytymistieteiden alueilta.
|